maanantai 28. lokakuuta 2013

27.10. Lahti KV näyttely

Koska Lahteen oli jonkin verran matkaa, päätimme tehdä samalla pienen "lomareissun" eli vuokrasimme Lahden Messilästä mökin. Mukana oli Reija, Japi, Merlin ja minä. Nipsu oli vietävä mummulaan hoitoon, koska näyttelypaikalle ei saanut viedä turistikoiria.
Mökki olikin hieno, kaikilla mukavuuksilla ja saunakin siinä oli.

Lauantai oli pilvinen ja sateinen, mutta kävimme silti Merlinin kanssa iltakävelyllä hiekkarannalla.
Sunnuntaina sitten näkyi jo aurinkoakin aina välillä.
Näyttelypaikka oli ruuhkainen kuten aina. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja ehdimme vähän jutustella kooikkeriomistajien kanssa. Japi oli mukana ekaa kertaa näyttelyssä.
Sitten olikin jo kehä. Mila sai KP:n ja tuli ROP-pennuksi ennen meitä. Merlin käyttäytyi hyvin vaikka huomasin kyllä jännittyneisyyden. Onneksi tuomari tutki koiran pöydällä. Merlin sai ERI:n ja SA:n! Se oli Merlinin kolmas SA eli pääsimme jatkoon paras uros-kehään. Siellä olimme sitten kolmansia ja saimme varasertin.
arvostelu / Nicola Smolic:
"upper size, correct skull, needs to fill under eyes, correctly angulated, good coat texture, good moves"



Velda-sisko jatkoi tuttuun tapaan hienoja saavutuksiaan tullen tällä kertaa VSP:ksi. Kyllä siellä on varmaan jo palkintokaappi täynnä :) on se niin kaunis ja ihanaluonteinen tyttö!


2 kommenttia:

  1. Taas hieno tulos - ONNEA! Tuo mökki näyttää todella kivalta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Todellakin pitää olla tyytyväinen että taas tuli ERI ja vielä SA. Nyt sitten aletaan jännittää, miten menee Messarissa...

    VastaaPoista