sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pohjoismaiden voittaja-näyttely 14.12 Messukeskus

Meillä oli erittäin onnistunut reissu eilen.
Ei tarvinnut itse ajaa kun pääsimme näyttelyyn Huittisten seudun koirayhdistyksen ja Kokemäen koirakerhon järjestämällä yhteiskuljetuksella. Matka sujui hyvin ja kelikin oli mitä parhain matkata. Perillä olimme tuntia ennen kehää, joten senkin osalta meni aivan nappiin.
Jännityksen poistoa, kampausta ja treenausta vähän ennen kehää. Kun treenasin kehässä, tuli Suvi, Maggien ja Mindin omistaja kysymään voiko hän auttaa. Sain häneltä paremman hihnan ja sitten sain pari hyvää vinkkiä ja sitten vielä hän tuomarina kokeili Merliniä lattialla ja pöydällä. Minulle tuli tästä eleestä hyvä mieli :) no Merlinhän rakastaa Suvia, joten ei ollut tietenkään minkäänlaista arkuutta.
Ja sitten sain Annelta hyvän vinkin juosta Merliniltä pois matkan aiheuttamat jäykistymät. Siinä minä sitten sain oikein juosta ja tämä oli todella hyvä juttu, kun yleensähän Merlin liikkuu hyvin, mutta nyt olisi arvosteluun voinut tulla aivan muuta kun ei minulle tuollainen olisi tullut mieleen. On se hienoa, kun kooikkeriomistajat edellämainitut ja muutkin ovat niin ystävällisiä ja kertovat vinkkejä, jos huomaavat tällaisen "aloittelijan" pikku virheitä.
No sitten tulikin jo meidän kehämme nuoret urokset. Siinä oli tutuista mukana Aram, Tristan ja tietysti veljemme Pepi. Sitten oli vielä yksi "vieraampi" Twixellent eli meitä oli yhteensä viisi.
Tuomarina oli Saija Juutilainen, joska etukäteen olimme lukeneet että on erittäin mukva tuomari. Niin hän olikin. Aram ensimmäisenä sai EH:n. Sitten tuli Pepin vuoro ja sekin sai EH:n. Siinä kohtaa ajattelin, että jaahas, varmasti EH-linja pysyy. Meidän vuoro tuli ja Merlin oli todella mallikkaasti sekä pöydällä että muutenkin, itse vain huomasin oman pikkuvirheen, kun menin Merlinin kanssa vähän liian hitaasti edestakaisin-menon. Ja tämä näkyikin sitten arvostelussa (kai).
Ja sitten ilmoitettiin että ERI!!! Olin todella yllättynyt ja mielissäni, jeesss meidän ERI-ura jatkui! Meidän jälkeen Tristan sai EH:n ja Twixellent sai myös ERI:n.
Nuorten kilpailuluokassa tulimme sitten yllätyksekseni ensimmäisiksi, JEEE! Voitte kuvitella, kuinka onnellinen olin, voitimme oman luokkamme tällaisessa näyttelyssä. Ja sitten vielä saimme SA:n eli pääsimme vielä paras uros-kehäänkin.
No siinä kehässä oli toistakymmentä, joista melkein kaikki valioita, joten niinhän siinä kävi, että meidät nuoremmat käteltiin heti pois, mutta hyvillä mielin kehästä lähdin, olihan se mahtavaa, että sinne edes päästiin.
Eli näyttelyn tulos ERI NUK1 SA ja arvostelu:
22 kuukautta. voimakas runkoinen hyvän luustoinen uros. oikeat mittasuhteet. urosmainen pää, hieman syvä kallo. hyvät korvat, ilme ja purenta. vahva kaula. kauniit puhtaat värit hyvä karvanlaatu. riittävä hännänpituus ja hapsutus. liikkuu oikealla ryhdillä ja yhdensuuntaisesti. takaliikkeet saisivat olla enemmän voimaa. hyvä luonne.

Arvostelun kohokohta meille oli loppukommentti: "hyvä luonne", jonka Merlin oli täysin ansainnut tällä kertaa. Kaiken kaikkiaan olimme erittäin ylpeitä Merlinistä aivan koko päivän, se oli todella hienosti kaikkia kohtaan, sekä koiria että ihmisiä. Ei mitään ärinää eikä haukkumista missään kohtaa ja sitten se käyttäytyi todella mallikkaasti kaikkia sitä ihastelemaan tulleita ihmisiä kohtaan, sekä aikuisia että lapsia. Mieleen jäin varsinkin yksi perhe, jossa oli isä ja kaksi pientä lasta, toinen rattaissa. Merlinhän on aristellut lapsia, kun ei niitä oikein ole tuttavapiirissä. Merlin meni yllättäen antamaan sille rattaissa olleelle pikku tyttöselle pusun ja tykkäsi kovasti heistä. Isä oli aivan myyty :) ja pyysi vielä että saisiko ottaa kuvan Merlinistä tytön kanssa, aivan ihastuttava juttu!

Merlinin sisaruksista pärjäsi parhaiten tänään Merlinin "pikkusisko" Nella, joka sijoittui PN4 ja sai vara-cacibin, onnea! Ja tietysti onnittelut kauniille Velda-siskolle perjantain Helsingin voittaja-13 tittelistä, jossa tuli VSP:ksi.
Kasvattajaryhmiä oli kolme. Meidän ryhmä (sisarukset Nella, Velda, Merlin ja Pepi) sijottui kolmanneksi kunniapalkinnolla ja hyvällä arvostelulla. Paikan päälle oli saapunut myös kasvattaja Tiiu ihastelemaan kasvattejaan. :)

Onnittelut myös Keiralle (VSP, CACIB) ja Maggielle (PN2, SERT), äidille ja tyttärelle, joista tuli PMV-13 ja PMJV-13. Maggiella hieno näyttelyuran aloitus, perjantaina PN4 ja lauantaina jo ensimmäinen serti!
Ja vielä lopuksi mahtavat onnittelut näyttelyviikonlopun tähdelle Timille, joka oli sekä pe että la ROP!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti