tiistai 24. maaliskuuta 2020

Liettuan voittaja näyttelyreissu 5.3. - 9.3.

Kun Napin pentuja ei tullutkaan, mietimme Reijan kanssa, mitä kivaa keksittäisiin alkuvuodelle ja niin keksittiin, että mennään Liettuaan yrittämään Napille sertiä ja molemmille voittaja-titteliä.
Päätimme matkata King Toursin kyydissä, joka on osoittautunut oikein kivaksi ja turvalliseksi tavaksi matkustaa ulkomaan näyttelyihin.
Pieni pelko oli ennen matkaa, että tuleeko tämä toteutumaan, kun alkoi koronavirushässäkkä.
Mutta se toteutui :)

Japi kuskasi meidän yöllä Tampereelle, jossa hyppäsimme kyytiin. Matkalla lähinnä jotain pikku syömisiä ja koirien lenkityksiä. Kaikki sujui oikein hyvin ja illalla olimme hotellilla.

Aamulla lähdimme näyttelypaikalle ja kommelluksia riitti, kun minulla oli Merlinin lemmikkipassi, kirjoitan siitä lisää matkakertomuksessa.

Perjantaina meillä oli tuomarina Grzegorz Robak, Puola. Koikkerit olivat viimeisinä kehässä ja Nano oli aika väsynyt enkä saanut sen kuonoa lattiasta pois. Tänään olikin Napin päivä, eli se voitti veljensä tullen LT MVA! Nanokin oli kivasti VSP joten molemmat saivat cacibin.
Harmillista, ettei Liettuassa saa enää lainkaan kirjallista arvostelua.


Illalla syötiin hotellilla kuten joka ilta.

Toisena päivänä oli Liettuan voittaja ja tuomarina oli Laurent Heinesche Luxemburg. Nano käyttäytyi tänään kehässä oikein mallikkaasti. Tuomari vaan kommentoi pöydällä "he really is a male"
En ollut uskoa korviani, kun tuomarisihteeri näytti että Nappi voitti ja Nano sai EH!!! Ensimmäinen EH ikinä Nanolle eikä mitään käsitystä miksi! Olin todella alamaissa EH johdosta ja jälkeenpäin olisi varmaan kannattanut mennä kysymään syytä, koska kirjallista arvostelua ei ollut. Eli Nappi oli taas ROP ja sai voittaja-tittelin. Olinhan minä tietysti onnellinen Napin ja Reijan puolesta. No täytyy ajatella että parhaimmatkin koirat joskus saavat EH ja joskus myös H ja itse asiassa olin sitä pari vuotta odotellutkin koska napsahtaa mutta silti tuli niin puskista. Hyvä etten alkanut itkeä, lähellä oli kun oikein tajusin mitä tapahtui. No Reija ja Nappi pääsivät jo toisen kerran isoon kehään :)

Tuore Liettuan Voittaja-20

Kolmas näyttelypäivä alkoi ja herättelin toivoa, että josko edes suomalainen Jussi Liimatainen tykkäisi Nanosta. Ja niin tykkäsi, sanoi että on sinulla hieno koira :) Nano oli ROP ja Nappi VSP eli nyt minä vihdoin pääsin Nanon kanssa isoon kehään. No eipä siellä tuomari edes juoksuttanut Nanoa, kun oli viimeisenä.

Summa summarum - oli todellakin vihdoin Napin menestysjuhlaa tämä reissu ja hyvä niin! Saimme sille reissussa LT MVA, 3 sertiä ja 3 cacibia ja vielä Liettuan voittaja -tittelin!!!

Kotimatkalla mietimme, tuleeko jotain ongelmia Koronaviruksen takia. Viro-Latvia-rajalla meidät ohjattiin sivuun ja tulli/poliisi jakoi meille virusohjeen. Muuten sitä ei pahemmin meillä näkynyt matkalla. Palasimme päivää ennen kuin alettiin puhua ulkomailta tulevien karenssista...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti