sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pentujen eskari alkoi 21.3.

Niin  alkoi sitten ensimmäinen ohjattu koulutus pennuilla, eskari TVA:n hallilla Noormarkussa. Tämä on 8 kerran kurssi, toivottavasti siellä saadaat hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Treenattiin ensin sellaista että laitettiin alustalle nami ja pidettiin hihnasta ettei koira saanut namia. Kun luovutti eli istui tai katsoi ohjaajaa, sai hakea namin. Sen jälkeen treenattiin namiin innostamista ja lopuksi kaikki kokeilivat luoksetuloa.

Nano tulee yleensä todella lujaa, kun sitä huutaa luokse. Nyt oli uusi paikka ja maassa jotain sellaista jonka voisi olettaa ruuaksi joten eipä tullutkaan :) ja kun kouluttaja otti hihnan pois ja yritti pitää pannasta niin Nano sai ihan sätkyn - höh kun yleensä ei pelkää toisia ihmisiä. No totuttamista vaan lisää...
 Lopuksi vielä pikkuiselle pissalenkille.

Reija laittoi viestiä, että Nappi meni kotona heti nukkumaan. Meillä taas Nano juoksi ensin Merlinin kanssa ulkona ja sitten yksinään pallon kanssa kun Merlin ei enää viitsinyt. Kun tuli sisälle niin kisailu alkoi parivaljakolla. Ihmettelin että eikö lainkaan tule väsy. Sitten iltaruoan jälkeen kuin taikaiskusta tuo duracell pupu nukahti :)

Herttaan tutustuminen 21.3.

Ajateltiin Noran kanssa, että kannattaa tutustuttaa Merlin ja nuori fieldspanielinarttu Hertta toisiinsa ennen näyttelyreissua. Ne olivat heti keskenään kaveria ja saivat sitten juoskennella Harjavallan koiraseuran kentällä.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Nano 14 viikkoa 15.3.

Näin tuli 14 viikkoa täyteen meidän pikkuisella :)
Painoa 6,1 kg ja 30 cm korkeutta

ja tässä seisomakuvat:




täytyi noista housuistakin kuva ottaa, kun on jo niin kivasti kasvaneet :)

ja kuten moni koiranomistaja tietää, kun tehdään yhden kanssa jotain, niin jo on seuraava odottamassa vuoroaan eli Merlin, niinpä otettiin siitäkin seisomakuvat :) komea poika sekin!



Kooikkereitten agilitykoulutus 8.3.

Onhan tästä kulunut vähän aikaa, mutta ajattelin nyt kuitenkin laittaa tänne meidän eka ratamme siellä. Valitettavasti koulutus alkoi kaverin loukkaantumisella, toivottavasti parantuu siitä, että pääsisi sitten jo kesällä kisaamaan.

Eli meidän rata, 27 estettä, ei voi olla kuin tyytyväinen :) :)


Meillä oli Nano ja Nappi mukana, olivat siellä tosi mallikkaasti ja ajomatkatkin sujuivat hyvin ilman vinkunoita.

Tässä vielä Kaisa Suomisen ottamia kuvia treeneistä, kiitoksia Kaisalle.



Sitten tiistaina 10.3. treeneissä kaikki tuntuikin menevät ihan ranttaliksi, oliko Merlinillä sitten vähän liikaa agilityä, kun ed. viikolla oli kolme kertaa. Nenä vain kiinni maassa vaikka oli tuttu paikka, mutta eipä me tähän lannistuta :)

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Nano ja Nappi 12 viikkoa / ekat rokotukset

Eilen käytiin lääkärissä hakemassa ensimmäiset rokotukset pennuille.
Ensin oli Nanon vuoro. Se olikin pöydällä tosi reippaasti eikä aristellut käsittelyssä, hampaatkin antoi katsoa niin mallikkaasti - tätä ollaan jo harjoiteltukin :) sitten tarkistettiin mikrosiru ja annettiin pistos, jota Nano ei edes huomannut ja lopuksi nami ja sehän oli vain intoa piukassa, täällä saa namia! Kehuttiin, että hyvät selkeät sydänäänet, hyvä purenta ja kaikki ok.

Sitten oli Napin vuoro, sekin oli aika reipas, pikkasen tahtoi rimpuilla kun ihmetteli että mitä tämä oikein tarkoittaa. Mutta hienosti silläkin meni tarkastus ja pistos ja sitten nami kelpasi :) Kehuttiin Nappiakin, kaikki silläkin ok. Hieno juttu!

Painoa Nanolla oli 5,15 kg ja Napilla 4,90 kg. Nappi on 29 cm, minun pitäisi keritä mitata tuo Nano myös. Oikeastaan vähän yllätti noinkin pieni painoero, koska Nano on sellainen leveä jässikkä, karhunpennuksi Japi sitä kutsuu :)

Ihan kiva käynti ja Merlinillä oli autoilun jälkeen paljon virtaa kisailla Nanon kanssa, voi että sitä on niin ihana katsella!


Ja sitten jäätiin illalla lukkojen taakse Merlinin kanssa. Voitte vaan kuvitella niitä tuntoja, kun huomaa, että ovi loksahti takana lukkoon, olet ulkona kurakelissä paljain jaloin eikä kännykkää ja oletuksena että vara-avainta ei ole saatavilla ja Merlin ulkona ja Nano sisällä (onneksi aitauksessa syömässä puruluuta).Sain apuja naapurilta, vara-avainkin sitten löytyi lampun avulla. Kyllä se Merlin huusi siellä pihalla surkealla äänellä, kun se sinne piti jättää vähäksi aikaa, ymmärsihän se ettei tämä nyt ollut normaali juttu kun emäntä paljain jaloin lähtee naapuriin...mutta loppu hyvin kaikki hyvin :)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Blogin päivitystä

Jotenkin aika menee siivillä, kun on niin paljon säpinää pentujen kanssa.

Merlin mätsärissä 14.2. Merikarvialla

Käytiin treenaamassa miestuomaria ennen Seinäjokea, siellä olikin pipollinen mies sisätiloissa :) Kaikki muut isot aikuiset olivat 20-50 cm Merliniä isompia, joten tulos sinisten 4. Oli hyvää treeniä ja allekirjoitin arvostelun, ettei ole kehäraakki, tekee mitä pyydetään ja jännittää muttei väistä kosketusta. Sitten tein pienen muisteluajelun rantatietä pitkin 20 km (= lue: eksyin Rantatielle, kun en viitsinyt laittaa navigaattoria päälle) no tiesin kyllä että jossain vaiheessa pääsen Ahlaisiin...

Merlin Seinäjoki RN 21.2.2015 / tuomari Markku Mähönen

Pakkohan tänne oli lähteä, kun tuomarina se, joka viime vuonna arvosti Melrinin Tallinnan voittajaksi ja ROP:ksi. Ja kivasti sain vielä fieldspanieliomistajasta Norasta matkaseuraa.
Mutta...tuomari oli vähän eri tuulella ja katsoi Merlinin liian isoksi ja saimme Merlinin ensimmäisen H:n :( onneksi Reija osasi varoitella jo etukäteen, että tämä on nitku antamaan AVO-koirille hyvää arvostelua. Harmillisesti ei toinenkaan uros, närri Atte, saanut sertiä joten ei ollut lainkaan VSP:tä tällä kertaa. Vain yksi sai ERI:n ja SA:n ollen ROP.
Arvostelu oli kyllä muuten todella hyvä:
" kookas ja jo aavistuksen liian raskasrakenteinen, voimakas uroksen pää, hyvät komeat hapsut, hyvä kaula, eturinta ja runko, hieman jo pitkä lanneosa, erittäin hyvät kulmaukset, liikkuu pitkällä sivuaskeleella, hyvät edestakaiset liikkeet, hyvä karvapeite ja väritys, miellyttävä käytös"

Reissu oli silti ihan onnistunut, Noran ihana Hertta tuli ROP-pennuksi ja meillä riitti juttua matkalla. Nora tuli myös ihastelemaan pentuja.

Pennut 11 viikkoa 22.2.
Yritimme ottaa pennuista seisomakuvia, kovasti ne ovat kasvaneet ja koivet sekä kuonot pidentyneet. Kovin kauniita pentuja ovat :)

Nanon uusi tapa hakea leluja lelulaatikosta :)
http://youtu.be/gPwT1UwywjI

Ja kuinka hienoa on katsella kun Merlin on nyt hyväksynyt Napinkin, vielä ollaan kuitenkin varovaisia kun ne ovat kolme yhdessä.



http://youtu.be/y76C5zILlVU trio leikkii

HPSH vuosikokous 25.2.

Kovin oli kiireinen keskiviikko, kun ensin oli agilityn alkeisjatkon koulutus (videoitiin hyppytekniikkaa, pujottelua ja pikku rataa) ja sen jälkeen Harjavaltaan koiraseuran kokoukseen. Otin Nanon sinne molempiin mukaan, jotta saan sille sitä tärkeää sosiaalistamista. Se olikin oikein mallikkaasti molemmissa paikoissa.
Sitten tulikin vuoden koirien palkintojen jako ja toivoin, että Merlin tulisi agilitytulokkaaksi. Yllätys oli suuri ja mieluinen, kun sen lisäksi että siitä tuli agilitytulokas, siitä tuli myös agilityn medikoira 2014. Puheenjohtaja Pasi nauroi siinä, että nämä eivät ole sylissä olevalle koiralle ja sanoin sitten että enolle kuitenkin :)
Jee, sain hyllyyn kaksi hienoa pokaalia, joissa oli oikein kyltit Merlinin virallisella nimellä!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Nano 9 viikkoa!

Meidän suloinen Nanomme ja sisarukset täyttivät tänään 9 viikkoa - sen kunniaksi piti ottaa vähän seisomakuvia :)

Nano on saanut taas kyllikseen leikkiä Napin kanssa, kun he tulivat eilen ja nyt pian tässä lähden viemään heitä kotiin. On siinä ollut pentuenergiaa kerrakseen!




Kiva, että Reija perusti uuden ikioman blogin : http://damliersoprah.blogspot.com
pitääpä seurata mitä tytär kirjoittelee :)