perjantai 26. joulukuuta 2014

Pojat ja lumi joulupäivänä

Oli pojilla hauskaa leikkiä lumessa, kun sitä vihdoin tännekin saatiin, Nipsukin oli niin intoa piukassa







piti ottaa myös muutama maisemakuva, kun oli niin kaunista

perjantai 19. joulukuuta 2014

Videot ATT:n kisoista



Tulee vähän myöhässä videot - piti ensin tehdä koulutyöt alta pois :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Merlinille oli tullut myös sydänkuuntelun virallinen tulos koiranettiin, ei sivuääniä. Vähän ihmettelin, koska tämä virallinen sydänkuuntelutulos tulee, kun silmätarkin tulos tuli melkein saman tien sinne näkyviin.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

ATT kisat 7.12.

Menimme tutustumaan ATT:n areenahalliin, kun siellä oli kaksi agirataa kakkosille... sillä mielellä että on aivan uusi paikka ja saamme siis tuntumaa heidän halliinsa. Ensin oli tarkoitus ottaa myös Nipsu mukaan, mutta se oli sen verran huonossa kunnossa, että katsoimme parhaaksi viedä se anoppilaan hoitoon.
Ensimmäinen rata oli aivan toteutettavissa, oikeastaan vain alussa oli pähkäilemistä miten kannattaa ohjata. Merlin ei oikein ollut lainkaan kuulolla - huuhaili omiaan - ja olin varma että se oli jo hylkyrata - aivan kamala sellainen - ja heti radan jälkeen menin ulos jäähdyttelemään Merlinin kanssa. Reija tuli yllättäen pihalle hakemaan meitä ja sanoi, että te taisitte tulla kolmansiksi. Mentiin sinne katsomaan ja toden totta olimme kolmannella sijalla. Saimme hienon ruusukkeen, lahjakortin kisoihin ja vielä 2kg lahjakortin Golden Eagle -ruokaa jota satun juuri antamaan pojille.

Toisella radalla Merlin meni aivan eri tavalla, vauhtia oli kivasti ja oli kuulolla, alku meni hienosti. Reija varoitti ansaputkea, mutta minä ajattelin että saan sen kääntymään mutta enpä saanutkaan ja siitä hyl. Ja taas muistin kouluttajan sanat ja ajattelin että kun tuohon olisin tehnyt pikku käännön niin oltaisiin kohta menty aivan kunnialla - toisaalta Merlin yllättäen tuli kepeiltä lopussa pois, joten oli siellä jo 5vp alla - ehkä juuri tämä sai minut hutiloimaan tuossa seuraavassa kohtaa. Mutta toinen rata oli jo ihan oikeanlaista menemistä ja ohjaamistakin... voi kunpa olisi siellä ollut kolme kisaa myös kakkosille. Mutta tästä on hyvä mennä seuraaviin kisoihin.
Reija kuvasi kännykällään radat - enpä tiedä onko niissä kovasti katsomista enkä tiedä haluanko niitä itsekään katsoa, mutta ehkäpä saan ne jossain vaiheessa lisättyä blogiin.
Ajatuksena oli mennä myös Lempäälän kisoihin 14.12. mutta peruin ajatuksen - tässä on kovasti joulukiireitä ja Nipsu olisi taas pitänyt viedä hoitoon - kyllä me niitä kisoja ehdimme ihan kivasti ensi vuonnakin. Reija kovasti jo odottaa, koska siirrymme kolmosiin, koska olen luvannut hänelle että sitten hänkin saa kisata Merlinin kanssa kun olemme kolmosissa.
Täytynee siis hänellekin hommata v. 2015 kilpalisenssi :)