Uki - muistoissa




Magnumin Augustus "Uki"
Cavalierkingcharlesinspanieli
KoiraNetissä
31.12.1999 - 20.4.2012


 
Terveys: Sydänvika todettu noin 9-vuotiaana, melkein sokea (silmien pigmentoituminen), kuulo huomattavasti alentunut (kuulee taputuksen ja vihellyksen), lievä munuaisvika löydetty syksyllä 2011, myös epilepsia todettu syksyllä 2011. Itse epäillään myös lievää syringomyeliaa, jota ei ole diagnosoitu lääkärissä, koska sydänvian vuoksi ei voi enää nukuttaa koiraa kuvauksiin. Ukilla on myös hormonipiikki annettu suurentuneen eturauhasen vuoksi.

Kaikista sairauksista ja kolotuksista huolimatta Uki on ollut ihana ja helppo ensimmäinen koira. Kunnioitettavaan ikään on jo cavalieriksi päässyt, Uki täytti vuodenvaihteessa 12 vuotta. Uki on yhä lähdössä porukasta ensimmäisenä lenkille.


Koska Ukilla alkoi olemaan niin paljon kipuja, päätimme päästää Ukin lepoon 20.4.2012, vaikka päätös oli vaikea. Moni jäi kaipaamaan Ukia.


Tässä Ukin elämää:

Uki tuli meille helmikuussa 2000 ja vei meidän sydämen heti.



Pari seisomiskuvaa Ukistakin löytyi, vaikkei sen kanssa pahemmin edes mätsäreissä käyty.


Ukin kanssa kävimme kerran pentunäyttelyssä Porissa 8 kk vanhana, tulos:
PEN1: 8 kk vanha kevyehkö urospentu, jolla erittäin hyväilmeinen pää. Norm. alaleuka, vielä kovin löysät kyynärpäät. Riitt. kulmaukset edessä ja takana. Liikkeitä kovin vaikea arvostella vilkkaan luonteen vuoksi. Seistessä ryhdikäs. Takaliikkeessä kääntää polvea ulospäin.

Ukin elämään kuului agility, jota se rakasti yli kaiken. Valitettavasti selkävaivat jättivät agiltykisaamisen melko lyhyeksi, kuitenkin kunniakkaasti päästiin mini kolmosiin. Oli mahtavaa aikaa varsinkin se, kun Uki kisasi veljensä Kasperin kanssa ja sekin oli kivaa kun kisasi Nipsun kanssa.

v. 2001 kotiin saapui pikku riiviö, Nipsu. Uki ei tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä sen kanssa, joten parhaansa mukaan väisteli. Pian näistä tuli kuitenkin tosi hyvät ystävykset.

Kesäisin Uki sai nauttia luonnosta mökillä. Veneeseenkin aina joskus joutui vaikkei siitä oikein tykännyt. Mutta se oli ok, kunhan äiti vaan oli mukana.



Talven lempipuuhaa



 
 
 
 
 
Uki tulee aina olemaan sydämissämme.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti