torstai 14. joulukuuta 2017

Vuoden päänäyttelyt Messukeskuksessa 8.12. - 11.12.

Odotimme jo kovasti tätä viikonloppua ja vihdoin tuli se aamu, kun lähdimme ajamaan aamulla aikaisin kohti Helsinkiä. Olin varannut meille Tuusulasta mökin Lilla Villa B ja olimme sopineet, että Japikin tulee sinne omalla autolla Merlinin kanssa myöhemmin.

Oli niin kiva nähdä tuttuja paikan päällä. Miinuksena oli se, että käytävät ja häkkipaikat olivat kovin ahtaat, mutta eipä tuollaiselle mitään voi.

Tavoitteena minulla oli se, että Nano saisi yhden tittelin, kun niitä kuitenkin on tarjolla peräti jolme kappaletta.

Helsingin voittaja oli ensimmäinen näyttelysarjassa.
Tuomarina oli Rune Fagerström, jolla olemme kerran olleet Merlinin kanssa.

Ja kävi niin upeasti, että tuomari näytti meille että menkää juoksemaan ekana ja sitten Nano oli paras uros! Voi sitä iloa ja onnea! ROP-kehässä Nano hävisi kauniille Almalle, onnea sinne :)

Nanon arvostelu: ERI SA VSP CACIB Helsingin voittaja -17:
"3v erinomainen tyyppi ja koko, hyvät uroksen mittasuhteet, oikean mallinen pää, sopiva otsapenger, hyvät tummat silmät, hyvät korvat ja korvakorut, kaula liittyy hyvin lapoihin. Hyvä pitkä kalteva olkavarsi, Erinomainen luusto, käpälät voisivat olla tiiviimmät, hyvä tilava runko, hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut takaa, hyvä väri, karva ja häntä. Liikkuu hyvin, miellyttävä luonne"

Nappi pärjäsi myös hienosti ollen paras narttu 4 :)
Lähdimme kehän jälkeen mökille, joka oli tosi kiva, siellä oli jääkaapissa mm. odottamassa maukas hedelmälautanen :) Kävimme saunassa ja vietimme oikein rattoisan illan yhdessä.


Lauantaina oli vuorossa Pohjoismaiden voittaja, tuomarina Leila Kärkäs.
Hän ei sitten niin innostunut Nanosta ja ilokseni valiot voitti lempparini Kossi :) Ja sekä junnu- että varsinaisen voittajatittelin vei uusi tuttavuus komea Oorbellen Paul  "Pauli" Onnea!
Nano sai kuitenkin varacacibin, joka on mielestäni tosi hieno ruusuke!

Nanon arvostelu: ERI SA VACACIB
"Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla muuten hyvä pää, mutta silmissä hieman pyöreyttä. Hyvä ylälinja, kantaa häntäänsä turhan korkealla, hyvä raajarakenne, erinomainen rintakehä. Hyvä luusto ja liikkeet, hyväasentoiset korvat ja komeat korvakorut. Hyvä karva ja miellyttävä käytös."

Nappikin sai hienosti ERI ja SA ja oli hienosti valioluokan 4. muttei sitten päässyt enää jatkoon. Narttuja oli tänään peräti 17 kpl. Tuomari näytti todella tykkäävän kun Nappi oikein hyppi hänen luokseen :)

Japi lähti Merlinin kanssa lauantaina kotiin, joten olimme mökissä Reija & minä & Nano & Nappi.

Voittaja-näyttelyssä sunnuntaina kooikkerit aloittivat kehän. Oikeastaan se oli tosi kiva juttu, koska näin päästiin lähtemään ja ajamaan kotimatkan valoiseen aikaan.

Tuomarina oli puolalainen Monika Cyperling.
Olin ajatellut, että kyllä meille yksi titteli riittää mutta otan kyllä onnellisena toisenkin tittelin jos sellaisen tuomari Nanolle suo. Olin onnesta sekaisin, kun tuomari siirsi meidät eteen viimeiseen juoksuun paras uros -kehässä. Vaikka ei se aina ole varmaa siinä kohtaa mutta niin Nano voitti itselleen toisen tittelin Voittaja-17!!!! Ja ROP-kehässä oli vastassa kaunis sukulainen Chriskooi's Lotte joka oli tänään ROP ja sai kaksi titteliä voittaja + veteraanivoittaja :) Onnea!

Nanon arvostelu: ERI SA VSP CACIB Voittaja-17
"strong male, excellent type, good size, very nice head, strong topline, excellent chest and forechest, very good colourof coat, nice movement"


Nappi sai taas hienosti ERI ja SA ollen valioluokan kolmas :)


Eli summa summarum - aivan älyttömän upea viikonloppu!!!!