lauantai 4. heinäkuuta 2020

Nappi tiineenä!!!

Kyllä on ollut vaikea olla kirjoittamatta blogiin meidän pienestä minilomastamme kesäkuun alussa, mutta koska Nappi jäi viime kerralla tyhjäksi, niin emme uskaltaneet hiiskua asiasta somessa ennen tiineyden varmistumista.

Ajelimme la 6.6. Jyväskylään, olimme varanneet meille muutamaksi päiväksi huoneiston Harbour apartmentsilta. Olin kuvitellut, että parveke olisi sinne sataman suuntaan, mutta eipä ollutkaan. Kiva olisi ollut, mutta olihan se muuten oikein kiva huoneisto kaikilla mukavuuksilla (no saunallista ei saatu varattua).



Sunnuntaina kävin kyläilemässä Nanon pennun Onnin perheen luona, jotka asuvat Jyväskylässä. Kävimme yhteislenkillä ja saimme rupatella. Onnista oli kasvanut niin ihana komea poika! Kiitokset Hurmeen perheelle, että sain käydä ja että olette kasvattaneet Onnista onnellisen ja ihanan perheenjäsenen!



Sunnuntaina oli treffit Rosan ja komean uroksen Redin kanssa (Muskettikoiran Caspian). Tykästyivät hyvinkin toisiinsa ja astutus oli helppo. Kerran käytiin kaffeella siinä välissä 😀. Kuten kuvasta näkyy, oli kyllä hienot maisemat!



Jyväskylässä oli niin kiva käydä hölkkälenkillä rantakadulla!


Illalla avasimme skuppapullon onnistuneiden treffien kunniaksi...


Maanantai-aamun lenkkeilyä hienoissa maisemissa...



Maanantain kävimme moikkaamassa Napin ja Nanon kasvattajaa Eijaa ja koiruleita. Emme korona-epidemian takia uskaltautuneet sisälle, vaan kävimme vaan koirien kanssa lenkillä. Sen jälkeen lähdimme taas Rosaa ja Rediä tapaamaan. Ja sekin tapaaminen oli oikein onnistunut.

Tiistaina olimme sopineet treffit Eilan kanssa, että Nappi ja komea Riemu taas tykästyisivät toisiinsa. Ja sehän kävi nopsaan! Riemu taisi olla jo viime syksystä oppinut mitä tehdä :)
Paikka oli myös hieno, Puijon tornin luona!




Tämän jälkeen menimme huoneistolle Jyväskylään, kasasimme kamppeet ja siivosimme ja lähdimme. Olisimme me voineet olla siellä vielä yön, mutta päätimme lähteä jo tiistai-illalla sekä Reijan työasioiden takia että siksi kun halusin yllättää mieheni: hän kun on ollut yksinään Merlinin ja Nanon kanssa tämän ajan.

Nyt sitten alkoikin hirveä odottelu, että miten käy, onnistuiko astutus ja tuleeko Napin masuun vauvoja... ja niinhän sinne tuli! Ihanaa 💓

Ultrassa näkyi kaksi pentua, nyt sitten toivotaan parasta, että lopputiineys sujuisi hyvin. Noin neljän viikon kuluttua jännätään mitä röntgen kertoo, sitten synnytystä ja kaikkea siihen liittyvää ja tietysti, että kaikki menee hyvin 😃











torstai 26. maaliskuuta 2020

Nano vuoden 2019 näyttelykoira

Toiveiden täyttymys tapahtui, kun Nanosta tuli viimein Suomen Kooikerhondje ry:n vuoden 2019 näyttelykoira!


Nanon vuoden 2019 kohokohdat näyttelyissä:

Nanon 1. näyttely oli toukokuussa: Pöytyä RYP-4


Toukokuu Tanska Roskilde: Nano DK MVA


Kesäkuu Tampere erkkari BIS VSP-3


Syyskuu Rauma BIS-2



Joulukuu Messukeskus voittaja-näyttelyt



VUODEN NÄYTTELYKOIRA 2019







tiistai 24. maaliskuuta 2020

Liettuan voittaja näyttelyreissu 5.3. - 9.3.

Kun Napin pentuja ei tullutkaan, mietimme Reijan kanssa, mitä kivaa keksittäisiin alkuvuodelle ja niin keksittiin, että mennään Liettuaan yrittämään Napille sertiä ja molemmille voittaja-titteliä.
Päätimme matkata King Toursin kyydissä, joka on osoittautunut oikein kivaksi ja turvalliseksi tavaksi matkustaa ulkomaan näyttelyihin.
Pieni pelko oli ennen matkaa, että tuleeko tämä toteutumaan, kun alkoi koronavirushässäkkä.
Mutta se toteutui :)

Japi kuskasi meidän yöllä Tampereelle, jossa hyppäsimme kyytiin. Matkalla lähinnä jotain pikku syömisiä ja koirien lenkityksiä. Kaikki sujui oikein hyvin ja illalla olimme hotellilla.

Aamulla lähdimme näyttelypaikalle ja kommelluksia riitti, kun minulla oli Merlinin lemmikkipassi, kirjoitan siitä lisää matkakertomuksessa.

Perjantaina meillä oli tuomarina Grzegorz Robak, Puola. Koikkerit olivat viimeisinä kehässä ja Nano oli aika väsynyt enkä saanut sen kuonoa lattiasta pois. Tänään olikin Napin päivä, eli se voitti veljensä tullen LT MVA! Nanokin oli kivasti VSP joten molemmat saivat cacibin.
Harmillista, ettei Liettuassa saa enää lainkaan kirjallista arvostelua.


Illalla syötiin hotellilla kuten joka ilta.

Toisena päivänä oli Liettuan voittaja ja tuomarina oli Laurent Heinesche Luxemburg. Nano käyttäytyi tänään kehässä oikein mallikkaasti. Tuomari vaan kommentoi pöydällä "he really is a male"
En ollut uskoa korviani, kun tuomarisihteeri näytti että Nappi voitti ja Nano sai EH!!! Ensimmäinen EH ikinä Nanolle eikä mitään käsitystä miksi! Olin todella alamaissa EH johdosta ja jälkeenpäin olisi varmaan kannattanut mennä kysymään syytä, koska kirjallista arvostelua ei ollut. Eli Nappi oli taas ROP ja sai voittaja-tittelin. Olinhan minä tietysti onnellinen Napin ja Reijan puolesta. No täytyy ajatella että parhaimmatkin koirat joskus saavat EH ja joskus myös H ja itse asiassa olin sitä pari vuotta odotellutkin koska napsahtaa mutta silti tuli niin puskista. Hyvä etten alkanut itkeä, lähellä oli kun oikein tajusin mitä tapahtui. No Reija ja Nappi pääsivät jo toisen kerran isoon kehään :)

Tuore Liettuan Voittaja-20

Kolmas näyttelypäivä alkoi ja herättelin toivoa, että josko edes suomalainen Jussi Liimatainen tykkäisi Nanosta. Ja niin tykkäsi, sanoi että on sinulla hieno koira :) Nano oli ROP ja Nappi VSP eli nyt minä vihdoin pääsin Nanon kanssa isoon kehään. No eipä siellä tuomari edes juoksuttanut Nanoa, kun oli viimeisenä.

Summa summarum - oli todellakin vihdoin Napin menestysjuhlaa tämä reissu ja hyvä niin! Saimme sille reissussa LT MVA, 3 sertiä ja 3 cacibia ja vielä Liettuan voittaja -tittelin!!!

Kotimatkalla mietimme, tuleeko jotain ongelmia Koronaviruksen takia. Viro-Latvia-rajalla meidät ohjattiin sivuun ja tulli/poliisi jakoi meille virusohjeen. Muuten sitä ei pahemmin meillä näkynyt matkalla. Palasimme päivää ennen kuin alettiin puhua ulkomailta tulevien karenssista...




maanantai 23. maaliskuuta 2020

Turku KV 26.1.2020

Meinasin vallan unohtaa tämän, kun on ollut työsaralla kovin hässäkkää kuten aina alkuvuodesta. Olin ilmoittanut Nanon Turkuun, kun sattui olemaan sama tuomari kuin Raumalla, jolloin Nano oli BIS-2 eli Pia Itkonen.
Ja kyllähän hän tykkäsi nytkin kovasti Nanosta ja se oli ROP 😊
Oli tosi kiva nähdä siellä myös Nanon poika Deco ja Katja ja Olex & Marianne. Ja oli siellä myös Sofin poika Eppu.



torstai 2. tammikuuta 2020

Vuosi 2019

Vuosi 2019 oli meille oikein mukava vuosi sekä ihmis- että koiraelämässä.


Vuoden kohokohtia:

Toukokuussa aloitimme näyttelykauden Pöytyällä tuloksella RYP-4 😊


Tanskan reissussa Nano oli 3 x PU2 saaden Tanskan sertin -> DK MVA + ihania muistoja 😊


Kesäkuussa pidimme miniloman Keuruun Kooikerhondjein 20 vuotis-erikoisnäyttelyn viikonlopulla. Tapasimme melkein kaikki Nanon ja Oodin pennut siellä. Nanolla ei tällä kerralla menestystä ollut (VAL-ERI SA), mutta Nappi yllätti upealla menestyksellä ollen 100 koikkerista VSP!!!

No oli Nanolla kauneimmat korvakorut :)


Siellä erkkarissa sain Monikalta upeita uutisia, Jela synnytti kuusi ihanaa pentua!!! Yksi pennunostajaperhe oli tullut näyttelyyn varta vasten tutustumaan Nano-isiin, niin sain heille kertoa siellä ilouutisia: 3 tyttöä ja 3 poikaa 💓

Heinäkuussa kisattiin Nanon & Merlinin & Napin kanssa mm. Agipitseissä Raumalla :




Ja heinäkuussa Nano & Nappi siirtyivät molemmat kakkosiin! Mutta kovin vaisua meidän kisaaminen oli koko vuosi 2019...

Syyskuussa Raumalla Nano oli upeasti BIS2 rotutuomarina Pia Itkonen ja ryhmätuomarina Pekka Teini!


Joulukuun päänäyttelyissä Nano upeasti molempina päivinä VSP saaden tittelit HeV-19 ja V-19 ja Nanon pennut pärjäsivät myös upeasti: ROP-pentu Naala, HeJV-19 Lupu, JV-19 Deco ja JV-19 Siri Onnea heille kaikille!


Nanon näyttelyvuosi: DK MVA, 1xBIS2, 1xRYP4, 6xROP ja 3xVSP 😊
Nanolla on nyt 7+6 ihanaa pentua, joiden elämässä pyrin olemaan mukana. Niiden elämää on kiva seurata ja niin mukavat omistajaperheet niillä kaikilla 💓

Merlinin kanssa häärättiin kaikenlaista kivaa, kotona frisbee lempparijuttuja, myös kotona tokoa, agilitytreenejä. Työkiireiltä en pahemmin ehtinyt kouluttaa agilityä, mtta syksyllä vedin yhden 8krt hupiaksakurssin ja kivaa oli!

Parhaita otoksia v.2019







Nappi on aina joskus meillä hoidossa, noista kolmesta on tullut oikein mukava lauma 💓