lauantai 3. tammikuuta 2015

Pentutuoksuja Jyväskylässä 2.1.2015

Olemme saaneet tähän asti vain ihailla Eijan julkaisemia / lähettämiä kuvia ja videota Veldan ja Ollin pennuista. Vähän aikaa sitten varmistui se asia, että meille ja Reijalle & Teemulle tulee Veldan pennut.

2.1. ajelimme vihdoin Jyväskylään ihailemaan pentuja ja tervehtimään äiti-Veldaa ja cavoja.
Pennut olivat jo kovasti kehittyneet vaikkakin vielä oli todella vaikea erottaa niistä luonne-eroja. Kaikki olivat innokkaasti tutkimassa uusia ihmisiä eikä Veldakaan tuntunut olevan yhtään pahoillaan kyläilystämme vaikka olimme ensimmäiset "vieraat" pentujen syntymän jälkeen. Oli ihan etuoikeutettu olo nähdä ne ensiksi :)
Koska ne olivat vasta 4 viikkoisia ja pentue oli niin "tasaisen" hyvä, niin siitä oli aivan mahdotonta vierailun aikana löytää sitä oikeaa... kun kaikki olivat niin ihania!
 

 

1 kommentti: