keskiviikko 2. elokuuta 2017

Näyttelyviikonloppu 29.7. - 30.7.

Olimme jo kovasti odottaneet tätä viikonloppua, olihan se Reijan loman loppuminen samalla. Minä hölmö olin varannut huoneen Hämeenkylästä väärälle päivälle mutta onneksi sieltä sai tehtyä uuden varauksen. Varmaan tämän vuoksi jouduimme odottamaan pari tuntia siivousta. No aika kului koiria lenkitettäessä ja autossa istuessa.

Huone oli oikein mukava ja siinä oli myös parveke ihanalla peltonäkymällä. Jos vielä huoneessa olisi ollut jääkaappi, olisimme varmasti varanneet sieltä joulukuulle huoneen.

Koko viikonlopun ajan oli oikein hieno ilma, eli pilvipoutaa.

Lauantaina Helsinki KV näyttelyssä tuomarina oli Paula Heikkinen-Lehkonen, josta tiesimme etukäteen sen verran, ettei tykkää jos on vähänkään koiralla ylimääräistä. Ja niinhän siinä kävi, että hän taisi sanoa jokaiselle koiralle tästä asiasta, jopa Napillekin, joka nyt on jo aika laihassa kunnossa.

Siellä oli oikein komea "miehenalku" Riemu, joka sai ERI muttei SA. Näin se pääsi ROP-juniorikehään.
Muita uroksia oli Timen, Lumo ja Nano. Ilokseni tuomari pysäytti Nanon parhaaksi urokseksi, Lumo toinen ja Timen kolmas.

Nanon arvostelu: ERI VAL1 PU1 ROP CACIB
"Vankka, maskuliininen uros. Hyvät mittasuhteet. Hieman tukevassa kunnossa. Hyv ylälinja. Vankka luusto & erinom. raajojen kulmaukset ja yhdensuuntaiset liikkeet. Erinom. karvanlaatu & puhtaat värit. Hienot mustat korvahapsut. Voimakas uroksen pää, jossa hyvä profiili. Tummat silmät."

Sitten oli Napin vuoro, se oli ainoa narttu. Varsinkin tuomariharjoittelija ihastui kovin Nappiin :) ja tuloksena Nappi PN1 eli sai cacibin ja pääsimme taas yhdessä ROP-kehään, jossa Nano voitti siskonsa. Olimme NIIN onnellisia!!!

Napin arvostelu: ERI VAL PN1 VSP CACIB
"Kookkaan puoleinen narttu, mutta selvästi narttumainen. Tiivis runko, sopiva luuston vahvuus. Hieman kapea kallo ja pään ylälinjat ei aivan yhdensuuntaiset. Tummat kauniit silmät, hienot mustat korvahapsut. Kiinteä suora selkä. Erinom. raajojen kulmaukset. Erittäin tehokkaat, vakaat liikkeet. Valkoisessa hieman pilkkuja muuten hyvä karva & väri."

Kuva: Suvi Tyynismaa

Pori KV:
Porin näyttely meni nopeasti, koska oli niin lähellä ja kiva kun kehä alkoi vasta klo 12.
Poriin oli ilmoittautunut 2 urosta ja 5 narttua. Nano oli paras uros ja sai taas cacibin :)

Nappi ei tällä kertaa saanut SA:ta, mutta oli kilpasarjassa kuitenkin kivasti 2./4 :)

Nano hävisi ROP-kehässä kauniille Kiialle, onnea sinne!

Nanon arvostelu: Sean Delmar: ERI VAL PU1 VSP CACIB
"xcellent head and proportions, ears forming a nice frame for the head. a little high in shoulder, good body shape, exc. tailset, correct topline, nice rich colours, moved well"

Napin arvostelu ERI
"Excellent head proportions, nice lusturous eyes, would like little more deprh of chest, exc topline, exc tailset moved well"
Henkilön Merja Mäki kuva.
Kuva: Viivi Lehtinen



Nanon ja Napin viikonlopun saalis :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti