sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Nanolle postia Latviasta: LV & Balt MVA


Nano sai viikolla postissa Latvian muotovalioruusukkeen ja diplomin. Olisi pitänyt tulla myös Baltian samat jutut ja niinpä kirjoittelin sinne. Siellä pahoiteltiin asiaa ja lupasivat toimittaa ne viipymättä. Mutta sain sen diplomin jo sähköisenä, joten nyt näkyy upea tittelirivistö jalostustietojärjestelmässä:

Henkilön Merja Mäki kuva.


Nyt odotellaan sitten C.I.B vahvistusta, siihen menee varmaan ainakin puoli vuotta.

Nanolla on ollut niin hieno menestys näyttelyissä, että itsekin olen ihmeissäni ja tosi onnellinen jokaisesta saavutuksesta. Onhan se komean näköinen eikä ulkonäössä/rakenteessa/turkissa ole pahemmin huomauttamista. Karhumainen olemus ei tosin ole kaikkien tuomarien mieleen, mutta ei siitäkään olla kertaakaan rokotettu niin, että olisi saanut EH. Ja kaikki tietävät että paremmillekin koirille se EH joskus napsahtaa, joten olen jo alkanut odottaa, koska se meidän kohdalle napsahtaa. Ehkä se on henkistä valmistautumista asiaan ettei sitten kolahda pahasti.

Seuraavaksi meillä on vuorossa Messarin kaikki kolme näyttelyä, sinne mennään toivoen menestystä totta kai. Reissu on samalla jonkinlainen lomareissu, kun Japikin tulee mukaan Merlinin kanssa. He tulevat toisella autolla, joten voivat tulla ja lähteä sitten kun Japi haluaa. Messariin kun heillä ei ole asiaa mutta kaipa siellä muuta kivaa tekemistä löytyy. Sain varattua meille kivan Lilla Villa B asunnon, jossa saamme varata kellarissa sijaitsevan saunan - mikäpä sen kivampaa kun näyttelystä tulla ruokapöytään ja illalla mennä rentouttavaan saunaan :) Odotan niin kovasti tuota viikonloppua!

Agility näytti vähän aikaa jo tosi hyvältä, Nano jotenkin syttyi siihen. Mutta sitten tuli pahasti takapakkia ja ihmettelin, miksi. Kunnes ymmärsin, ettei Nanon pää kestä (ainakaan vielä) toistoja. Nyt pitää alkaa treenaamaan tauon jälkeen ilman noita toistoja niin jospa saisin sille takaisin sen innon. Arvostan paljon noita näyttelysaavutuksia, mutta sydämessäni toivon, että vielä saisimme hyviä tuloksia agilitykentälläkin - tavoitteena on ainakin pääsy 3-luokkaan... joskus 😏 Sisarukset ovat pärjänneet tosi mahtavasti agilitykentillä, joten ehkä mekin tullaan vielä perässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti