sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesäinen viikonloppu

hauen ensimaistelu
lisää kalaa!


voikukkia, nam!

Oltiin yötä mökillä, ihan hienosti meni siellä, vaikka kylläkin Merlin oli sitä mieltä että klo 4 aamulla olisi ihan hyvä aika herätä ja alkaa leikkiminen. Hienosti koirulit odottivat mökillä sulassa sovussa, kun kävimme kalassa. Japi sai sitten meidän ensimmäisen hauen, melkein 2 kg. Kyllä koirille kelpasi silmät, sydän ja mäti. Merlin pelkäsi sitä haukea, mutta taitaa tottua kesän aikana niihinkin.

Tänään käytiin Reijan kanssa agikentällä, kun oli niin hieno ilma. Ihan kivasti Merlin meni. Sitten käytiin kokeilemassa, mitä Merlin tuumaa jokivedestä. Vesi tuntui kylmältä, kun jouduin itse menemään veteen polvia myöten (vaikka eilen mökillä sain talviturkin pois). Pikkusen avittaen Merlin tuli ihan kivasti kokeilemaan ensi uintinsa. Tästä päätellen taitaa Merlinistä tulla uimari :-)

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pentuagility

Kyllä meidän Merlinistä hyvä agikoira tulee. Mentiin vähän aiemmin tänään kentälle kokeilemaan irtioloa, kiertämistä, hyppyä ja mutkaputkea: hienostihan se sujui. On taas kiva pitkästä aikaa miettiä mitä kaikkea kivaa keksii porukalle, kun pennuista kuitenkin on kyse. Hauskaa oli ja koirat niin oppivaisia. Merlin on saanut kaksi koirakaveria, Niilon ja Jekun :-)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Hampaat lähtevät

Viikonlopulla lähtivät yhtäkkiä kaikki Merlinin yläetuhampaat ja nyt on uudet jo tilalla hienossa rivissä. Näinkö nopeasti se tapahtuikaan? Tänä iltana huomasin, että kaksi alahammasta edestä ovat lähteneet.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kosketusalusta

Merlin osaa hienosti koskea alustaan ja on siinä todella innokas. Reija osaa paremmin tekniikan, joten hän pääsi kuvattavaksi :-)

Tänään oli taas pentukurssi ja Merlin olisi innoissaan leikkinyt belggaripennun kanssa.

Nipsu pääsi tänään pesulle ja nyt ainakin turkki näyttää leikatun uroksen turkilta. Toisaalta kiiltoa turkkiin on tullut takaisin ravintoöljyn ansiosta. Merlin kummasteli märkää ja hepulin saanutta Nipsua.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Merlin 16 viikkoa



Merlin 16 viikkoa, 8,8 kg (eläinlääkärissä mitattuna), noin 33 cm. Pian ohittaa Nipsun, joka tänään mitattiin vähän yli 34,5 cm korkeaksi.
Viime kirjoituksesta onkin jo hetken aikaa. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Pari viikkoa sitten Merlin pääsi leikkimään ihanan Rianna tyttösen kanssa, oli hieno nähdä kun kakarat peuhasivat innoissaan. On se Rianna niin nätti tyttö, että Nipsukin tykkäsi. :) Rianna ehkä piti aluksi Nipsua pienenä mustana paholaisena...
Viime viikonloppuna olimme myymässä arpoja Harjavallan koiranäyttelyissä. Merlin pääsi lauantaina mukaan tottumaan ihmis- ja koirahälinään. Hienosti osasi poika rauhoittua kevythäkissä. Sunnuntaina Nipsu oli pakko ottaa Merlinin sijaan, oli kuulemma ollut lauantaina paljon nupankarvoja, kun ei ollut päässyt mukaan.
Merlin on oppinut hienosti kosketusalustan käytön, jossain vaiheessa pitää lisäillä tänne videoita. Merlin osaa myös istua, seistä, maata, tulla luokse, odottaa (jonkin verran), tulla sivulle ja noutaa. Huomenna alkaa pentukurssi 2 ja ensi keskiviikkona leikkimielinen agilitypentukurssi. Pöydällä seisomista tarvii harjoitella vielä paljon, kuten kuvista näkyy. Maassa osaa seistä paremmin. Pikkupojan karva on alkanut vaihtua aikuiskarvaan. Pitäisi alkaa ottaa selvää, missä järjestettäisiin jotain näyttelykoulutusta, sekä mihin näyttelyihin tänä vuonna mahdollisesti osallistutaan. Ensin pitää kuitenkin katsoa, miten Merlin henkisesti kasvaa, ja miten antaa vieraan ihmisen kosketella.