sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

1.6. Harjavalta viralliset agilitykisat

Harjavallassa ei ole ollut virallisia kisoja todella moneen vuoteen, viimeksi varmaan oli joskus 90-luvulla. Koska puitteet siellä ovat nykyisin todella hyvät, niin oma seura HPSH järjesti nyt yhdessä kokeneemman seuran Wecan kanssa viralliset agilitykisat.

Lauantai kuluikin talkoillessa kisoissa, kun kolmoset kisasivat 3 rataa.

Sunnuntai oli sitten ykkösten ja kakkosten vuoro. Kakkoset kisasivat aamupäivällä, ykköset iltapäivällä.
Perhosia oli kyllä vatsassa, kun mietin mikä tavoitteena tälle päivälle oli eli saada tulos joltain radalta.

Ilma oli oikeastaan juuri sopiva, pilvipoutainen - ei liian kuuma - ei liian kylmä.
Pian tulikin sitten vuoromme - lähdimme kolmansina ekalla hyppyradalla. Kisaajia medeissä oli muistaakseni 12-13 kpl.
Emme ole kertaakaan menneet agilityä nurmikolla - muttei se aiheuttanut mitään ongelmia. Merlinin pieni paineistuminen näkyi siinä, että alussa menikin ekan hypyn ohi ja sitten pujottelussa toka viimeinen ohi. eli saldo 10vp ja aliaikaa eli meidän ihka ensimmäinen tuloksemme virallisissa kisoissa ja tavoite täyttyi heti ekalla radalla!

Toinen rata oli sitten agirata, joka melko pian alkoikin. Merlin meni todella hienosti muuten, mutta jotain siinä vauhdissa oli - meni pujottelunkin paljon hitaammin kuin treeneissä - ja ehkä se aiheuttikin sen, että tuli kepeiltä keskeltä ohi - en edes muista tällaista piitkään aikaan. No se olikin sitten ainoa virheemme ja aika hieno tulos oli 5 vp!!! Meidän toka tuloksemme tänään ja sijoituksena neljäs :)
Siinä sitten naureskelin, että hyvä kun en laittanut sitä viime vuoden agirotupaitaa, jossa lukee "lupa hyllyttää" eli nyt sitten minulla ei sellaista lupaa ole eikä saa tulla viimeisestäkään hyllyä. Tavoite oli jo saavutettu ja naureskelin, että ei silti, kyllä minä sen nollankin huolisin :) että eikö olisi hyvä suora: 10-5-0 :)

Ja niinhän siinä kävi, että meille todellakin tuli viimeisellä radalla se nollatulos = LUVAtulos ja kaiken kruunasi se, että vielä voitimme kisan!!! Ihan mahtava olo, kun niitä kisaajia kuitenkin oli runsas kymmenen, ei ihan pikku kisat. Tuo pokaali tulee aina muistuttamaan minua, kuinka hienoa oli voittaa ekoissa omissa kisoissa :)

Tuomarimme Petteri Kerminen oli tehnyt mielestäni todella mukavat radat - eivät ne helppoja olleet - tuli paljon hylkyjä - mutta aivan mahdolliset saada onnistuminen. Kiitokset siis tuomarille ja seuroille hyvin järjestetyistä kisoista :)



ja tässä vielä voittovideo, olisihan siinä ollut joissakin kohdin vielä petrattavaa, varsinkin A:n jälkeen - mutta hyvä näin :)



2 kommenttia:

  1. SUPERONNITTELUT 0-voitosta ja muista hienoista radoista! Merlin kulki kuin juna radalla. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :)
    Oli tosi kivaa myös, että onnistumisemme oli näkemässä joukko ystäviä, jotka kannustivat ja iloitsivat kanssani!

    VastaaPoista