Jotenkin aika menee siivillä, kun on niin paljon säpinää pentujen kanssa.
Merlin mätsärissä 14.2. Merikarvialla
Käytiin treenaamassa miestuomaria ennen Seinäjokea, siellä olikin pipollinen mies sisätiloissa :) Kaikki muut isot aikuiset olivat 20-50 cm Merliniä isompia, joten tulos sinisten 4. Oli hyvää treeniä ja allekirjoitin arvostelun, ettei ole kehäraakki, tekee mitä pyydetään ja jännittää muttei väistä kosketusta. Sitten tein pienen muisteluajelun rantatietä pitkin 20 km (= lue: eksyin Rantatielle, kun en viitsinyt laittaa navigaattoria päälle) no tiesin kyllä että jossain vaiheessa pääsen Ahlaisiin...
Merlin Seinäjoki RN 21.2.2015 / tuomari Markku Mähönen
Pakkohan tänne oli lähteä, kun tuomarina se, joka viime vuonna arvosti Melrinin Tallinnan voittajaksi ja ROP:ksi. Ja kivasti sain vielä fieldspanieliomistajasta Norasta matkaseuraa.
Mutta...tuomari oli vähän eri tuulella ja katsoi Merlinin liian isoksi ja saimme Merlinin ensimmäisen H:n :( onneksi Reija osasi varoitella jo etukäteen, että tämä on nitku antamaan AVO-koirille hyvää arvostelua. Harmillisesti ei toinenkaan uros, närri Atte, saanut sertiä joten ei ollut lainkaan VSP:tä tällä kertaa. Vain yksi sai ERI:n ja SA:n ollen ROP.
Arvostelu oli kyllä muuten todella hyvä:
" kookas ja jo aavistuksen liian raskasrakenteinen, voimakas uroksen pää, hyvät komeat hapsut, hyvä kaula, eturinta ja runko, hieman jo pitkä lanneosa, erittäin hyvät kulmaukset, liikkuu pitkällä sivuaskeleella, hyvät edestakaiset liikkeet, hyvä karvapeite ja väritys, miellyttävä käytös"
Reissu oli silti ihan onnistunut, Noran ihana Hertta tuli ROP-pennuksi ja meillä riitti juttua matkalla. Nora tuli myös ihastelemaan pentuja.
Pennut 11 viikkoa 22.2.
Yritimme ottaa pennuista seisomakuvia, kovasti ne ovat kasvaneet ja koivet sekä kuonot pidentyneet. Kovin kauniita pentuja ovat :)
Nanon uusi tapa hakea leluja lelulaatikosta :)
http://youtu.be/gPwT1UwywjI
Ja kuinka hienoa on katsella kun Merlin on nyt hyväksynyt Napinkin, vielä ollaan kuitenkin varovaisia kun ne ovat kolme yhdessä.
http://youtu.be/y76C5zILlVU trio leikkii
HPSH vuosikokous 25.2.
Kovin oli kiireinen keskiviikko, kun ensin oli agilityn alkeisjatkon koulutus (videoitiin hyppytekniikkaa, pujottelua ja pikku rataa) ja sen jälkeen Harjavaltaan koiraseuran kokoukseen. Otin Nanon sinne molempiin mukaan, jotta saan sille sitä tärkeää sosiaalistamista. Se olikin oikein mallikkaasti molemmissa paikoissa.
Sitten tulikin vuoden koirien palkintojen jako ja toivoin, että Merlin tulisi agilitytulokkaaksi. Yllätys oli suuri ja mieluinen, kun sen lisäksi että siitä tuli agilitytulokas, siitä tuli myös agilityn medikoira 2014. Puheenjohtaja Pasi nauroi siinä, että nämä eivät ole sylissä olevalle koiralle ja sanoin sitten että enolle kuitenkin :)
Jee, sain hyllyyn kaksi hienoa pokaalia, joissa oli oikein kyltit Merlinin virallisella nimellä!
perjantai 27. helmikuuta 2015
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Nano 9 viikkoa!
Meidän suloinen Nanomme ja sisarukset täyttivät tänään 9 viikkoa - sen kunniaksi piti ottaa vähän seisomakuvia :)
Nano on saanut taas kyllikseen leikkiä Napin kanssa, kun he tulivat eilen ja nyt pian tässä lähden viemään heitä kotiin. On siinä ollut pentuenergiaa kerrakseen!
Kiva, että Reija perusti uuden ikioman blogin : http://damliersoprah.blogspot.com
pitääpä seurata mitä tytär kirjoittelee :)

1. viikko pentujen kanssa
Keskiviikkona tuli Nappi hoitoon, koska sillä olisi muuten ollut liian pitkä yksinolo kotona ja mikäpä sen mukavampi kuin saada tänne leikkikaveri Nanolle ja samalla Merlinkin saa pikku hiljaa tottua myös siihen. Vapaaksi sitä ei olla uskallettu päästää pentujen kanssa, ettei sietokyky ylity. Ostin sille varoiksi kuonokopan ettei tartte pelätä mitä Merlin tekee ja siten ollaan yritetty niitä tutustuttaa.
Nanon kanssa Merlin jo leikkii kivasti, vaikka tietysti siinä on tiettyä varovaisuutta, kun Merlin ei oikein tiedä, miten noin pienen kanssa pitäisi leikkiä ja kun Nano menee heti pienestä leikkimurinasta selälleen.
Torstaina käytiin Petporissa pentutreffeillä, sielläkin kaikki meni ihan kivasti, Nappi on kyllä selvästi uteliaampi ja eloisampi, Nano katselee vähän enemmän taustalla, mutta meni kyllä sitten aina välillä katselemaan kauemmaskin.
Perjantaina Nappi oli hoidossa ja menin pentujen kanssa käymään työpaikalla ja sitten kävin vielä siskon luona näyttämässä pentuja. Alkoi jo olla kova kiire ruokaa laittamaan, joten visiitti oli vain käynti pihalla.
Lauantainakin Nappi ja Nano saivat leikkiä keskenään ja nyt Nappi oli nuoren parin kanssa yötäkin. kaikki meni kivasti. Tuo harmilloinen talvimyrsky vaan tuo kaikenlaista syötävää pihalle ja koko ajan on sitten suussa kaikkea nannaa.
Yritin punnita pennut, mutta meidän henkilövaaka on niin epätarkka, etten usko painoihin. Se on kyllä varmaa, että Nano painaa enemmän kuin Nappi eikä ihmekään kun näkee millainen ahmatti se on... pitää vaan tarkkailla koko ajan tuota painoa.

tiistai 3. helmikuuta 2015
Nano ja eno Merlin 3.2.
Eilen Merlin vähän ärähti sekä mummulassa Napille että kotona Nanolle, mutta taitaa se silti pikku hiljaa näihin tottua.
Koko ajan kuitenkin sen täytyy käydä haistelemassa Nanoa ja kerran jo vetivät samaa lelua - Merlin vaan päästi nopeasti sitten irti liekö ajatellut että tarvii antaa se pennulle.
Välillä Merlin saa pihalla hirveän juoksuhepulin, kun Nano käy haistelemassa sitä.
Kuvahakemistossa kuvia parivaljakosta :
http://merjamaki.kuvat.fi/kuvat/3.2.2015/
salasana nano2
paljon Nano vielä nukkuu sellaisia lyhyitä pätkiä - ehdinpä kirjoittelemaan blogiin :)
onneksi tämä viikko on lomaa! Saa rauhassa tutustua pentuun ja sitten minun lomani jälkeen alkaakin Japin loma, kiva juttu ajatellen pentua.
Huomenna taitaa tulla blogiin taas lisää kuvia, kun Nappi tulee meille hoitoon vähäksi aikaa :)

maanantai 2. helmikuuta 2015
Nano ja Nappi saatiin kotiin!
Koitti vihdoin se päivä, jolloin pääsimme hakemaan pennut kotiin (pennut 8 viikkoa). Sunnuntaina oli Japilla vapaa, joten 1.2. pääsimme aamulla lähtemään. Valitettavasti Reija oli sen verran kipeä, etteivät he päässeet mukaan, mutta toisaalta kaikki meni hyvin näin kahdestaankin.
Oli aika kamala ajokeli, lunta satoi eikä teitä oltu kaikkia edes aurattu. Päästiin kuitenkin ongelmitta Jyväskylään. Siellä jo odottivatkin Eija ja Pete.
Paperit kirjoitettiin ja Eija laittoi suuren määrän tavaraa ja penturuokaa mukaan ja tietysti otettiin kuvia, halusin yhteispotretin Eija-kasvattajasta ja pennuista.
Sitten pitikin jo lähteä, että päästäisiin vielä valoiseen aikaan ainakin jonkin matkaa.
Nappi ja Nano laitettiin takapenkille kevythäkkiin ja minä istuin viereen.
Matka menikin ihan mukavasti, vaikka ne heräsivät jo heti Tampereen jälkeen. Kovasti olivat touhukkaita ja pissasivat häkkiin - niin ne pennut tekee :)
Kotipihalla Reija päästi Merlinin pihalle ja minä nostin pennut myös pihalle tutustumaan Merliniin. Videotakin kuvattiin, mutta taisi olla pause päällä :) Tutustuminen meni todella hienosti.
Täällä Ulvilassa oli satanut melko lailla lunta ja maisemat olivat aivan ihanan talviset lumisine puineen. Kävin Merlinin kanssa pariin kertaan lenkillä ja ihastelin maisemia - kaunista!
Ilta oli aika lailla vilkas ja yö meni meillä oikein mukavasti, vaikka Nano joutui kyllä omaan petiinsä.
Aivan ihana otus!!! Merlin väistelee vieläkin jonkin verran Nanoa, mutta toisaalta se seuraa Nanoa jatkuvasti ja käy haistelemassa.
Reija ja Teemu veivät Napin kotiinsa. Siitä se sitten alkoi meidän yhteiselon opettelu.
Vaikka vähän vieläkin hirvittää, niin toisaalta tämä on aivan mahtavan uuden elämänvaiheen alku, jännityksellä odotan tulevia aikoja :)
Nano
Nappi
kuvia eilisestä hakumatkasta ja tästä päivästä löytyy:
http://merjamaki.kuvat.fi/kuvat/1.2.+-+2.2./
salasana: nano1
Kiitoksia Eija-kasvattajalle että saimme pienokaiset, toivottavasti hän ja isin omistaja Outi saavat joskus olla ylpeitä jälkikasvustaan :)
Nyt jatkossa blogi tulee täyttymään sekä Merlinin että Nanon tekemisistä... ja varmasti myös Napin :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)