sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pentujen eskari alkoi 21.3.

Niin  alkoi sitten ensimmäinen ohjattu koulutus pennuilla, eskari TVA:n hallilla Noormarkussa. Tämä on 8 kerran kurssi, toivottavasti siellä saadaat hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Treenattiin ensin sellaista että laitettiin alustalle nami ja pidettiin hihnasta ettei koira saanut namia. Kun luovutti eli istui tai katsoi ohjaajaa, sai hakea namin. Sen jälkeen treenattiin namiin innostamista ja lopuksi kaikki kokeilivat luoksetuloa.

Nano tulee yleensä todella lujaa, kun sitä huutaa luokse. Nyt oli uusi paikka ja maassa jotain sellaista jonka voisi olettaa ruuaksi joten eipä tullutkaan :) ja kun kouluttaja otti hihnan pois ja yritti pitää pannasta niin Nano sai ihan sätkyn - höh kun yleensä ei pelkää toisia ihmisiä. No totuttamista vaan lisää...
 Lopuksi vielä pikkuiselle pissalenkille.

Reija laittoi viestiä, että Nappi meni kotona heti nukkumaan. Meillä taas Nano juoksi ensin Merlinin kanssa ulkona ja sitten yksinään pallon kanssa kun Merlin ei enää viitsinyt. Kun tuli sisälle niin kisailu alkoi parivaljakolla. Ihmettelin että eikö lainkaan tule väsy. Sitten iltaruoan jälkeen kuin taikaiskusta tuo duracell pupu nukahti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti