sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Spanieliliiton II-erkkari 17.5.2015

Niin koitti se odotettu päivä, kun päästiin ensimmäisen kerran virallisen tuomarin arvosteltavaksi Napin ja Nanon kanssa. Ikää heillä oli 5 kk 10 pv eli ihan vauvoina pääsivät ekaan näyttelyynsä. Merliniä en ollutkaan ilmoittanut, koska tiesimme aiemmasta näyttelystä, ettei kannata viedä, Markku Kipinä on erittäin tarkka koosta ainakin kooikkereilla. Ja ihan hyvä etten ollut ilmoittanut senkään takia että Merlin jotenkin loukkasi toisen takajalkansa. Mutta siitä kirjoitan oman jutun.

Pennut olivat tosi kiltisti autossa matkan ajan, kumpikaan ei äännähtänytkään.
Oli luvattu sadetta iltapäivällä viim. klo 15 aikoihin, joten oli mukava yllätys, kun koko päivän oli oikein mukava keli ja aurinkokin paistoi suurimman osan ajasta.

Aika nopeasti tuli meidän kehä, ei siinä kovasti ehtinyt jännittämään, kun kerran Nano oli ensimmäinen koira tuomarilla.

Hän halusi katsoa pöydällä (tiedossa oli...) ja katsoikin sitten tosi kauan siinä ja samalla arvosteli, joten kuulin samalla mitä sanoi. Ja Nano oli varsin mallikkaasti pöydällä vaikka itse ähän pelästyin kun pödällä oli mitta ja tuomari tiputti sen vahingossa aika äänekkäästi ja ehdin jo ajatella, että nyt Nano pelästyi. Mutta ei haitannut :) Sanoi vaan, että ei hän näin nuorta mittaa ja oletettavasti ei tulekaan liian isoksi. Rungon pituudesta sanoi, ettei sitten saa tulla yhtään pituutta enää lisää. Tiesimme, että on kovin tiukka pennuillakin, ei jakele helposti KP:tä joten vähän jännitti miten käy. Mutta tulihan sieltä se KP eli tarkoitti sitä että pääsee ROP-pentukehään :)
Sitten heti oli Napin vuoro ja sekin oli oikein mallikkaasti pöydällä vaikka kestikin kauan. Välillä se yhtäkkiä hyppäsi pöydältä pois, muttei se tuomaria haitannut. Ja niin siinä kävi, että Nappikin sai KP:n ja päästiin  yhdessä ROP-pentukehään. Juoksutti meitä yhdessä ja sitten hän sanoi, että näin tällä kertaa ja antoi meille punaisen ruusukkeen :) Olimme todella iloisia siitä, että eka näyttely meni näin erinomaisesti ja oli sitten kiva lähetellä yhteiskuvaa palkintojen kanssa Eija-kasvattajalle :)
 

tuomarin arvostelu:
"tasapainoisesti rakentunut, hyväluustoinen hyväkäytöksinen pentu, hieman pitkä runko, hyvin kulmautunut, tilava, pitkä rintakehä, hyvä takaosa häntä, maskuliininen,täyteläinen kuono-osa, hyvä pigmentti. vahvat leuat, hyvät korvat, kauniit tummat silmät. Hyvä värijakauma. Lupaavat korvakorut, hyvä ylälinja & häntä, vaivaton tasapainoinen askel"

Isossa paras pentu-kehässä kävi sitten niin, että olimme ainoat, jota ei palkittu :( oli kovin erikoisen tuntuista että seisoimme siinä kahdestaan voittajan kanssa, mutta kuulemma näinkin päin joskus tehdään ja nyt vaan sattui niin, että oli vain yksi enemmän. Höh :(

Mutta kaiken kaikkiaan todella hieno päivä ja sitä paransivat vielä:

- lapsuudenystäväni tuli käymään siellä, oli tosi kiva tavata taas pitkästä aikaa
- sain handlata Noran suloisen 10 kk vanhan fieldspanielinartun Hertan, jossa sitten Noran Nuca tuli PN1 ja Hertta PN2 saaden toisen sertinsä :)
- pennut herättivät siellä kovasti ihastusta, taisivat olla nuorimmat pennut :) positiiviset kommentit lämmittivät mieltä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti