keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

5.3. - 6.3. Vilna Liettua voittaja + Vilnius cup näyttely

Koska Merlin tarvitsi enää vain yhden cacibin, niin ajattelin että eiköhän me sitä oteta mukaan, koska reissuun lähti myös Reija ja fieldspanielikaveri Nora lisäkäsinä.
Viikkoa ennen tuli näyttelystä lisätietoa ja samalla tieto, että lauantain tuomari oli vaihtunut ja oli nyt Hans Van der Berg, joka pienen tutkinnan jälkeen selvisi kovin tiukaksi koon suhteen vaikka huumorituomareita onkin. Siinä vaiheessa olin kyllä vähällä jättää Merlinin kotiin, kun ajattelin että kannattaako sitä sinne turistiksi ottaa, koska varmuudella su tuomari Irina Poletaeva antaa korkeintaan EH:n koska on liian iso. Mutta otettiin kuitenkin Merlin myös mukaan.

Lähdettiin ajamaan Turkua kohti pe-yönä heti kello 2 jälkeen. Auto oli aika lailla täynnä, koska siellä oli takana olevan tuplahäkin lisäksi 3 häkkiä, 2 bussiin ja yksi hotelliin ja näyttelypaikalle.
Matka sujui ihan kivasti, vaikka tietty oli rankka, oltiin melko myöhään illalla hotellilla ja heti syömään.
Seuraavana päivänä lauantaina oli Liettuan voittajanäyttely. Paikka oli ihan mukava ja meidän kehä oli ihan kivassa paikassa pienemmässä hallissa. Tuomari vähän jännitti koko aamun.
Yllättäen ennen kehää meitä tuli tervehtimään Tiiulta pennun ostanut perhe - 1. kooikkeri Liettuassa :) Oli oikein kiva nähdä heidät. Sanoin että Merlin ei ole oikein niin sosiaalinen kuin Nano ja heti makupalan saatuaan se kiipesi nuolemaan naisen kasvoja :) joo siinä se meidän epäsosiaalinen kooikkerimme heh :) He jäivät paikalle katsomaan miten meillä käy kehässä.

Ja sitten olikin vuoromme. Nano ensin. Jotenkin tuntui että heti synkkasi tämän tuomarin kanssa ja hän pariin kertaan sanoi hymysuin suomenkin sanoja. Nano sai exc ja sitten oli Merlinin vuoro. Nostin Merlinin pöydälle ja tuomari sanoi heti että on liian iso. Tunnustin ja hän siihen naureskeli että jotkut tuomarit siitä rankaisevat. Ajattelin heti että se oli sitten tässä. Mutta ihme tapahtui ja tuomari sanoi excellent!!!!
Sitten oli Napin vuoro ja se sai valitettavasti vain EH, joten kehään menin minä Merlinin kanssa ja Reija Nanon kanssa ja tuomari sanoi vaan että of course - tietysti Nano oli ROP.
Eli tämä tarkoitti sitä että Nano oli JUN-ROP, ROP ja LTJW-16 ja Merlin sai cacibin eli siitä tuli nyt C.I.B, LT CH, Balt CH ja LTW-16!!!!!

Nanon arvostelu:
"14 month, has a good size, very nice head shape, good markings, good earset, very nice earbells, good stop, good pigment, good front,, good rear,good topline & tailset, very good colour and markings, excellent move"

Merlinin arvostelu:
"4 y old, not small, nice in head shape, excellent eyes, good stop, very nice earset, courage could be better, nice front & rear, needs shorter back, very good colour, good movement"

Sanottakoon tässä että oli kyllä melko tiukka tuomari koska esim. tollereilla ei kukaan saanut kuin EH (5 kpl kehässä) eli ei tullut lainkaan voittajaa.

Nanolle ei oltu lainkaan merkitty etusivulle että oli BOB ja hakiessani palkintoa sitä ei minulle annettu. Juteltiin sitten vähän aikaa muutaman suomalaisen kanssa kunnes huomasimme, että alkuperäiseen se oli merkitty. Pikkasen teetti töitä hakea siihen korjausta, mutta sitten viimein vihdoin sain liput/laput ja lapun isoon ryhmäkehään ja niillä sitten sain vihdoin BOB-pokaalin. Kannattaa siis aina olla tarkkana itse tuolla ulkomailla!

Menin tietysti ostamaan Merlinille pokaalin ja hienon ruusukkeen :)
Isossa junnukehässä ja ryhmäkehässä ei sitten jatkoon päästy.
Illalla kerittiin käymään viereisessä ostoskeskuksessa ostoksilla ja syömässä.

Sunnuntaina oli sitten Vilnius cup näyttely, tuomarina Irina Poletaeva. Siellä Nano oli taas JUN-ROP ja ROP ja Merlinille ja Napille EH. Eli taas päästiin Nanon kanssa kierähtämään kahdessa kehässä.
Ja Nano sai eilisen ensimmäisen tittelinsä jälkeen toisen tittelin eli LT JCH :)

Nanon arvostelu:
"correct type, very masculine, scull could be cleaner, scissor bite, good earrings, excellent topline, longish loin, excellent chest, correct angulations and movement, excellent coat"

Merlinin arvostelu:
"big, strong lack of elegance, too strong head, especially scull, needs better nose pigm., scissor bite, good earrings, excellent topline, strongly developing chest, good angululations, could be stronger at left hook (?), front paw is a bit turned out, lovely temperament"

Näyttelypaikalta lähdettiin ajamaan Riikaan, jossa yövyimme.
Aamulla lähdimme ajamaan Tallinnaan ja meni sitten ihan pikkasen tiukalle että kerittiin laivaan - huh huh hirvittää vieläkin, mutta tärkeintä oli että kerittiin.

Kotona olimme illalla klo 9 ja kovalla kiireellä matkalaukku tyhjäksi ja uudelleen täyttö, koska aikaisin seuraavana aamuna piti lähteä Hyvinkäälle 4 pv koulutukseen.

Muuten oli oikein kiva matka, mutta kyllä vähän harmitti, ettei Nappi saanut kuin EH mutta tällaista tämä näyttelyelämä on. Uskon silti vakaasti, että kun Nappi saa lisää itseluottamusta niin sieltä niitä sertejä alkaa tulemaan :)

Nyt jää Merlin eläkkeelle näyttelyistä, 8 titteliä riittää :) FI,EE,LV,LT,Balt, INT CH (ainakin pitäisi olla nyt ok ellei ne idioottisääntömuutokset ja niiden peruuttamiset nyt sekoita pakkaa...), TLNW-14, LTW-16 - komea Merliinini <3
Ensi viikolla pitää laittaa nuo hakemukset titteleistä vireille :)

Lisää kuvia laitan blogiin viikonlopulla kun pääsen kotiin :)

Nano 6.3.

Suurkiitokset Reija siitä, että kärsivällisesti jaksoit pitää huolta Napin lisäksi Nanosta ja tietysti siitä että jaksoit tulla mukaan, olit todella mukavaa matkaseuraa ja pidit seuraa etten nukahtanut rattiin :) Kiitokset myös Noralle mukavasta matkaseurasta ja apukäsistä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti