Pitkästä aikaa mentiin Merlinin kanssa kisaamaan, kun oli niin lähellä kisat.
Siellä oli 2 agirataa ja yksi hyppyrata. Tuomarina oli Hilpi Yli-Jaskari ja oli ihan kivat radat.
Ekalta agiradalta tuli 10, eka rima tippui kun menin liian kauas ja kun oli Merlinillä ekan kerran pikkumaksikorkeudet, niin rima tippui. Sitten hölmöllä ohjauksella tuli kielto hypyltä, siitä 10 vp.
Toisella agiradalla Merlin pääsi liian pitkälle puomin jälkeen ja menin sitten sanomaan että kierrä niin sehän teki mitä pyysin ja kiersi ja hyppy väärään suuntaan - tottelevainen Merlin!
Muuten oikein kiva rata.
Hyppyrata oli ihan mahdollinen 0-radaksi - kuitenkin sössin putkiansan ohjaamattomuudella jolloin Merlin meni väärään putkeen. Muuten oli oikein hyvä rata taas ja varsinkin loppusuora oli tosi upea!
Kisakokemusta tarvitaan, varsinkin ohjaajalle, mutta summa summarum, kaikilla radoilla oli oikein hyviä kohtia, tästä on hyvä mennä piirimestiksiin 8.9. 😊
ratamme:
Merlinin hyppyrata
perjantai 31. elokuuta 2018
sunnuntai 12. elokuuta 2018
Aksaa
Tämä viikko oli oikein aksaviikko!
Tiistaina Harjavallassaa epikset, jossa kisasin Nanon kanssa 2 möllihyppyrataa sitten Merlinin kanssa 2 avointa agirataa. Molempien kanssa sijoituimme 3. sijalle :)
Keskiviikkona moilempien kanssa osallistuin Reetan vetämiin kontaktitreeneihin. Niitä on aina välillä treenattava namialustan kanssa, Merlin kun on alkanut himmailemaan ihan liikaa niissä - ja johtuu ihan ohjaajan huonosta käskytyksestä... Nanon kanssa treenaattiin vähän keinua ja ihan helppoa rataa. Pyysin Reettaa katsomaan, onko meistä agikoirakoksi kisaamaan, vastauksena oli että minä itse menen liian hitaasti joka vaikuttaa koiraan. Mutta ei siitä mihinkään pääse, ettei Nanolla ole sellaista motivaatiota / paloa agilityyn kuin Merlinillä.
Perjantaina käytiin Reijan ja kolmikon kanssa Harjavallassa aksaamassa, ihan kivasdti menivät kaikki.
Merlinin kanssa mentiin ekan kerran 50 cm korkeilla hypyillä, eikä onneksi tiputtanut kertaakaan rimaa :)

Agipitsissä Raumalla kävimme virallisissa mittauksissa, jolloin Merlin mitattiin pikkumaksiksi korkeudella 44 cm ja nuoret (tietysti) menivät heittämällä mediluokkaan. Saas nähdä uskalletaanko alkaa kisaamaan noiden nuorten kanssa tänä vuonna...
maanantai 6. elokuuta 2018
Sawo show 3.-5.8. / meidän pieni lomamme
Olin varannut meille Koivuranta nimisen mökin Hankasalmelta to-su, kun ajattelimme että pidetään samalla mukava lomanpoikanen yhdessä. Mökki oli kaikilla mukavuuksilla ja siinä oli oma hiekkapohjainen ranta. Siitä oli reilun tunnin ajomatka Kuopioon, mutta lähempää en niin kivaa mökkiä omalla rannalla löytänyt ja se oli vielä sopivasti vain 400 m etäisyydellä "isolta tieltä".
Lähdimme ajelemaan asuntoautolla torstaina aamupäivällä.
MATKA ALKAKOON! |
Perillä olimme klo 14 aikoihin. Oli todella helteinen ilma (onneksi mökissä oli ilmalämpöpumppu) ja päätinkin mennä siinä aika nopeasti kokeilemaan, josko saisin Merlinin uimaan kanssani. Se ei ole oikein syttynyt uimaan vaikka mielellään kyllä kahlailee vedessä. Annoin laiturissa Nanon hihnan Japille, että pitää sitä kiinni sen aikaa. Nano ei ole ikinä tykännyt kastumisesta eikä ole omalla mökillä pahemmin vedessä kahlaillutkaan kuten Merlin.
Ja siinä samalla kun yllytin Merliniä uimaan, hyppäsi Nano veteen ja minä että VOI EI huomenna on näyttely, miten karvan nyt saa hyvin ja sitten heti toisena ajatuksena että mitä sitten, ei tämä niin vakavaa saa olla. Jos karvan takia nyt menee huonosti näyttely niin siitä vaan. No kyllähän minä sen turkin sitten föönasin ja Nano sai harmikseen ylleen satiiniloimen vähäksi aikaa. Ja hyvinhän se turkki sitten siinä luontui.
Aamupäivällä perjantaina lähdimme Kuopioon KR näyttelyyn. Se oli järjestetty raviradalla. Oli aika hassua, että siellä kehät olivat kaviouralla kun taas Porissa kehän ja teltat ovat kaviouran sisäpuolella.
Perjantain tuomarina oli italialainenDe Giuliani Claudio, kooikkereita sinne oli ilmoitettu 5 urosta, mutta Preety ei tullut.
Nano oli tällä kertaa ROP, mahtavaa!
Nanon arvostelu:
"Excellent type and size, elegant. Elegant head for expression and proportions. Wellset ears, excellent body proportions enough firm topline in movement. Excellent chest and tail. Excellent movement. Right coat"
Ryhmäkehään ei olisi kannattanut jäädä, kastuin aivan likomäräksi siinä odotellessa. Ja Nano ainoana valkoraajaisena oli ihan kurassa jaloista, eipä siinä paljon mahiksia ollut. Kun lähdimme sitten ajelemaan mökkiä kohti, satoi kaatamalla varmaann lähes 50 km.
Onneksi kun lähestyimme mökkiä ilma parani, sade loppui ja mökillä välillä pilkahteli jopa aurinko. Onneksi mökissä oli kuivauskaappiu, jossa sain vaatteet ja repun kuivatettua.
Illalla saunottiin ja uitiin koirien kanssa :) Oli oikein kivaa!
Lauantaiaamulla oli vuorossa Nord-näyttely, tuomarina ruotsalainen Svante Frisk. Kooikkereita oli kehässä 6: 5 urosta ja 1 narttu. Tuomari ihastui kovasti 13v silti komeaan Shantiin, joka onkin vielä yleensä usein voittanut. Onnea heille!
Nano oli PU2 saaden vara Nord sertin. Sellaista ei vielä ollutkaan Nanolla :)
Nanon arvostelu:
"Kraftful hane. bra silhuett, typisk huvud. fint uttryckt, fina öron, saxbett, harmonisk överlinje. bra vinklar. fin kropp. ganska stabila rörelser, vägvinnande från sidan, håller huvud och svans bra. trevlig temperament. bra päls"
Illalla saunan jälkeen grillattiin makkaraa, pojatkin saivat maistiaisia :)
Sunnuntaiaamuna siivosimme mökin, niin pääsimme sitten lähtemään suoraan näyttelystä kotiin päin. Tänään tuli myös Eija Sofin kanssa. Kooikkereita oli ilmoitettu 9 ja koska Preety ei tullut, niitä oli 8. Tuomarina oli Rui Oliveira.
Nano oli paras uros ja paras narttu oli kaunis Alma, joka oli ROP, onnea heille! Olin kovin tyytyväinen VSP sijoituksesta :) Annoin Haadekselle cacib-ruusukkeen, koska se tulee cacibin saamaan, Nano kun on jo C.I.B :)
Nanon arvostelu:
"Well balanced head, good topline, good front and quarters. nicely marked, good ribcage, good movement, would prefer slightly shorter back"
Meidän Sawon reissumme oli siis oikein menestyksellinen ja onnistunut :)
Pori KV 29.7.
Poriin ei ollut ilmoittautunut kuin 5 kooikkeria tänä vuonna. Sää oli helteinen ja suurimman osan ajasta suht kiva pilvipouta vaikka ennen ryhmäkehiä satoi.
Hain anopin sinne myös turistiksi, että hänelle olisi vähän vaihtelua arkeen.
Meidän piti olla tarkkana nuorien kanssa, koska Napilla oli juuri menossa tärppipäivät.
Tuomarina oli Maija Lehtonen, meille uusi tuttavuus.
Nano oli ainoa uros, joten siitä tuli ERI ja SA saaden paras uros :)
Sitten oli narttujen vuoro. Napilla oli mukana pahoja kilpailijoita, joten olimme todella innoissamme, kun Napista tuli paras narttu ja sen myötä vahvistamaton C.I.B!!!
Sitten meidän suureksi yllätykseksi Nappi meni ja voitti ihka ensimmäisen kerran veljensä ollen ROP! Ihan mahtava juttu ja kiusasin Reijaa sanomalla etten toivu tästä ikinä :) ihan super hieno juttu että vihdoin näinkin päin ja Reija pääsi kokeilemaan, miltä tuntuu ravata ryhmäkehässä!
Nanon arvostelu:
"3,5v erinomainen tyyppi, lanneosaltaan hieman pitkä, selvä sukupuolileima, miellyttäväilmeinen pää, oikea purenta, kauniit korvakorut, hyvä kaula ja ylälinja, sopiva rungon tilavuus, tasapainoinen raajarakenne, hyvä häntä, kevyt sivuliike, hieman avoimet kyynärpäät, oikea karvanlaatu, reipas käytös"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)