perjantai 24. toukokuuta 2019

Tanskan näyttelymatka 8. - 13.5.2019

Sain puhuttua ystäväni Annen kaveriksi matkalle. Olemme ennenkin matkustaneet näyttelyreissuilla yhdessä ja tiesimme, että tulemme hyvin toimeen keskenämme, myös Nano ja Ariel. Varmaan koikkeri-ihmiset tietävätkin meidän "melko" puheliaiksi 😊

Matka alkoi Turusta, josta menimme Viking Gracellä Tukholmaan. Olin ostanut tätä varten kapeammat kärryt ja olikin oikein hyvä ostos. Hyttiin sen sai ottamalla toisen renkaan pois. Yö meni nopsaan ja aamulla lähdimme King Toursin kyydillä kohti Tanskaa. Siellä oli tiedossa 3 näyttelyä Roskildessa. Hotelli oli Viby Kro.


Saavuimme illalla hotellille, vähän syömistä, koiralenkkiä ja nukkumaan.
Perjantaina oli vuorossa Nord näyttely. Päätavoitteena meillä (kaikilla) oli tietysti Tanskan serti, mutta herättelin vähän toiveita myös viimeisestä Nord-sertistä.
Tuomarina oli Erja Nummi, oikein kiva tuomari. Uroksissa voitti viime vuoden Hollannin koikkerierkkarin voittaja Milo, mutta mepä olimme hienosti kakkosia! Ja niin saimme heti ekana päivänä sen mitä haimme eli Tanskan sertin 😊

Arvostelu:
"Exc type,corr earset, fine sxpression and head details, good back, loin and croup, sufficient foreassist, juvenile angulated, good drive on the move good coat"

Ariel jäi tänään kolmoseksi, taisi nuuhkia niin paljon maata mennessään, varmaankin oli tyttönen väsynyt pitkästä reissusta.

Lauantaina oli tuomarina Mikael Tranholm, Tanska. Yllättäen voitimme valioluokan ja joku onnittelikin jo, mutta sanoin, että PU kehä vielä. Ja niin siinä kävi, että komea junnu voitti tänään ja Nano oli taas PU2, mutta upea suoritus sekin! Ja sai cacibin 😊

Arvostelu:
"4,5 år gammel championhan af ex kvalitet, fin profil, maskulint hoved med godt udtryk, mörke ögne, korrekt saksebid, fine sorte öreringe, god hals, velvinkelt skuylder, godt forbryst, dyb og bred brystkasse, stark lige ryg, godt kryds og god haleansetning, velvinklet bakparti, särdeles velgående med godt fraspark og fremgreb, godt gemyt"


Ja tänään Arien oli PN2 ja sai sertin, mahtavaa!
Ariel 💓


Kehän laidalla meitä kävi moikkaamassa ihana pentu!


Sunnuntaina tuomarina oli Gitte Finnich Pedersen, Tanska. Hän oli viimeksi Norjassakin ja olis silloin sitä mieltä että Nano oli liian leveä joten suuria odotuksia tälle päivälle ei ollut.
Kuitenkin Nano oli taas PU2 häviten sille komealle Milolle, joka voitti perjantainakin!
Arvostelu:
"Prima maskulinitet, prima skalle godt näseparti herligt udtryk, korrekt bid, veansatte örer korrekte ringe, kunne önske lidt mere glat pels på ryggen, stark overlinie, god lang brystkasse, god dybde, godt kryds, prima pels, gode bukser, beväger sig prima afskub, noget löst fremme."


Söimme vielä jäätelöä ja sitten lähdimme bussille.

Matka alkoi noin viiden aikoihin ja ajelimme siitä suoraan Tukholmaan yön yli.Illalla kahdeksan aikoihin saavuimme Turkuun, väsyneinä...

Kiitokset Annelle, että viitsit lähteä reissukaveriksi, hyvin mahduttiin samaan hyttiin ja hotellihuoneeseen 😊




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti