lauantai 9. kesäkuuta 2012

Merlin 20 viikkoa


Vähän vauhdikkaampi seisotuskuva





Merlin on jo 20-viikkoinen ja kasvanut huimasti. Eilen mitattiin poika noin 37,5 cm korkeaksi, vähän jo jännittää, koskakohan kasvu alkaa loppumaan. Kaikki hampaat kulmahampaiden välistä on jo lähtenyt. Nyt tarkkaillaan jatkuvasti, milloin kulmahampaat alkavat lähtemään. Muistaakseni Ukilta ja Nipsultakin piti poistaa kulmahampaat eläinlääkärillä. Saa nähdä, lähteekö Merliniltä kulmahampaat itsellään, vai tarviiko sekin avustusta.

Valitettavasti emme päässeet tänään katsomaan kooikkereiden erkkaria, olisi ollut mukava nähdä siellä muita kooikkerien omistajia ja mahdollisesti jopa Merlinin sisaruksia. Näyttelyihin osallistumaan Merlin ei olisi kuitenkaan vielä päässyt, sillä ikää on 11 päivää liian vähän. :) Ja ehkäpä Merlinillä (ja omistajilla) on vielä paljon opittavaa ennen kehään menemistä. Tänään jää myös pentukurssi väliin.

Merlin on sitten meidän ensimmäinen kuopankaivaja. Kumpikaan cavaliereistamme ei ikinä ole keksinyt kaivamisen hienoutta. Nyt on kukkapenkki saanut kyytiä (onneksi vielä ei ollut kukkia laitettuna).

Keskiviikkona Merlin pääsi taas pentuagilityyn. Valitettavasti minä en pääse viikolla agilityyn mukaan töiden vuoksi, joten kuvia tai videoita ei löydy. Kuulemma oli mennyt todella hienosti ja poika oli tavannut uuden leikkikaverinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti