maanantai 13. elokuuta 2012

1/2 lomapäivä

Pojat olisivat ekaa kertaa joutuneet olemaan pitkään yksin kotona ja päätin siinä aamupäivällä että taidan pitää puolikkaan lomapäivän, kun ilmakin tuntui mukavalta, jopa aurinkoa näkyi.
Mietin, mitä mukavaa voisi poikien kanssa tänään tehdä kun ollaan taas päivä ja ilta vain kolmistaan. Tuli mieleen, että mennään käymään Yyterin koirarannalla. Häpeän tunnustaa yli 12v koiria omistaneena että tämä oli minulle ensimmäinen kerta siellä. Olin aina ajatellut, ettei sinne uskalla mennä, koska ei tiedä millaisia koiria siellä pidetään vapaana.
No nyt uskallettiin (mietin, että ehkäpä siellä ei ole muita kun kesälomat on loppu ja nyt ollaan menossa keskellä päivää). Vähän vaikea sinne oli löytää, mutta ihmisten hyvällä opastuksella löysimme sinne. Oli muuten ihan mahtava juttu, pojat olivat aivan innoissaan. Pitää kyllä uusia tuo joku kerta. Rannan toisessa päässä oli pari koiraa irti muttei siitä ollut mitenkään haittaa koska ranta oli pitkä.


 Lopuksi vielä ihailimme hienoa rantamaisemaa

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ja, kyllä, on vielä kesä jäljellä!

    VastaaPoista
  2. Niin, nautitaan nyt ja kun tuntuu ilmat vaan paranevan :-)

    VastaaPoista