torstai 18. lokakuuta 2012

17.10. Nipsu 11 v ja Merlinillä 1. agilityn alkeiskurssitunti


Meidän oma Nipsumme täytti eilen 17.10. 11 v. Kunnioitettava ikä kavaljeerivanhuksella. Vaivoja on toki, mutta kyllä niitä kilometrejä vielä pitäisi olla jäljellä. Nipsu sai sitten lahjaksi vähän herkkuja.

Merlinillä alkoi agilityn alkeiskurssi. Paikalla oli myös pentukaveri Niilo ja kavaljeeri Essi. Hienoa treenata näin pienessä ryhmässä ja kaikki olivat aika lailla samalla viivalla osaamisessa.
Alettiin heti työstää pujottelua kujasysteemillä. Sitten sai itsenäisesti ottaa lyhyttä hyppy-putkirataa. Sitten otimme kolmen hypyn suoran niin että palkka oli viimisen esteen takana. Hyvin sujui, vaikka kylläkin ekalla kerralla hukkasin koiran. Kuten tiesinkin, kuulin, että saan kyllä juosta täämän koiran kanssa :-)

4 kommenttia: