Näköjään jäi viime viikko kokonaan väliin.
Viime viikko: tiistaina pääsimme UPK:n näyttelykurssille, jotta saisin tuota Merlinin arkuutta pois. Tämä kurssi oli tälläkin viikolla ja ensi viikolla on sitten viimeinen kerta. Olen ollut kurssiin tyytyväinen ja kuulemma ainoa ongelmamme on tuo arkuus. Hallissa oli keinonurmi ja ajattelin, että saan varmaan monta sakkolappua pisseistä, mutten sitten saanut yhtään, hyvä Merlin! Agilityä oli keskiviikkona kuten tavallisesti.
Tällä viikolla oli sitten em. kurssien lisäksi vielä lauantaina agilityä, kun halusimme porukalla pari tuntia, vaikkei HPSH:lla ollut enää tunteja. Saatiin sitten lauantaiksi ekat kovemmat pakkaset ja vihdoin lumi teki maiseman todella hienoksi ja valoisaksi. Merlin oli taas aivan innoissaan lumesta, pikkasen vaan tahtoi nuo tassut kylmetä. Nipsu yritti saada jotain irti jäätyneestä pallosta.
Agitreenit olivat taas mukavat, ehdittiin treenata puomin alastuloa, pujottelua, putkea ja hyppy-pituus-hyppy -suoraa. Hienoa, että Miralla intoa piisaa ja nyt oli myös Pirjon tytär mukana. On niin mahtavaa, että saadaan noita nuoria mukaan!
Ensi viikko onkin sitten todella tapahtumarikas: ti näyttelytreenit (+jos keritään, käydään katsomassa Wecan epiksiä), ke agitreenit, to mätsäri Porissa ja pe-la suuri messarinäyttely. Nyt jo on perhosia vatsassa! Mikä parasta, löysimme Reijalle ja minulle molemmille samanlaiset punaiset jakut ihan pilkkahintaan ja olivat viimeiset, sattuivat onneksi olemaan juuri oikeaa kokoa :-) Nyt sitten ollaan Messarissa edustavia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti