maanantai 12. toukokuuta 2014

Hulinaa kerrakseen, viikko 18-19


Ei ole todellakaan ollut tekemisen puutetta koira-saralla.
Viikolla 18 saimme Reijan kanssa kulumaan pari iltaa merkaten ja luetteloiden koiraseuran arpajaispalkintoja ja sitten viikonloppu vierähti niitä arpoja myyden. Ihan kivaa hommaa kyllä, mutta oli aika kylmä molempina päivinä eikä asiaan auttanut hirveä raekuuro, jolloin saatiin muutaman sentin valkoinen kerros – säälitti ne koirat ja omistajat, jotka siinä kuurossa joutuivat esiintymään…
No ihan mukavasti saimme niitä arpoja myytyä, kun ilman sunnuntaina oli mitä oli. Ihania munkkeja kyllä osaavat siellä tehdä, NAM!


Sitten olikin vuorossa rankka viikko 19:

5.5. maanantaina alkoi uusi TOKO-kurssi Harjavallassa klo 19-20. Ihan kivaa, mutta valitettavasti Merlin on sellainen vinkuja, jos joutuu paljon odottamaan, otan mieluusti vastaan vinkkejä sen poiskitkemiseksi…

6.5. tiistaina oli alkeisjatkon koulutuskerta Noormarkussa TVA:n hallilla. Sen jälkeen tultiin Ulvilaan ottamaan pienet ex tempore tottis-harjoitukset. Tytöt kehuivat koiraa, kun vain ohjaaja osaisi…mutta kivaa oli!

7.5. keskiviikkona oli illalla omat agilitytreenit. Sekin meni ihan mukavasti, vaikka jouduimme odottamaan aika kauan omaa vuoroa ja rata oli 3-luokan tasoa. Taas tuli vähän uskoa, että ehkäpä me sittenkin uskalletaan osallistua niihin virallisiin kotikisoihin 1.6.

8.7. torstaina olikin sitten vuorossa maastojuoksutreenit. En ymmärrä miksi Merlin pysähtyy jonkin aikaa juostuaan ja alkaa katsomaan taakse että äiti mihin sä jäit. Ensin vähän pelästyin, että näinkö siinä käy, ettei sittenkään ole mitään asiaa sinne Rotu-Raceen, johon joukkueeseen olemme pääsemässä. Mutta asiaa mietittyäni tiedän varmasti että jos Merlin ei vieheen perässä mene, niin kova kiire sillä on aina minun luokseni eli riittää, kun minä olen siellä maalissa odottamassa…

Ja sitten 10.5. lauantaista Seinäjoella kirjoitan ihan oman jutun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti