Meitä suosi tänään mukava auringon paiste, kun vihdoin pääsimme tutustumaan Nanon ja Napin sisaruksiin ja niiden omistajiin sekä myös isän Ollin omistajaan Outiin. Oli kiva nähdä myös Eijaa puolen vuoden jälkeen. Velda oli aivan ihana kuten aina.
Treffit pidettiin Tampereen Sportdogparkissa, jossa ensin kävimme yhteislenkillä ja sen jälkeen Outi piti meille pentuagikoulutusta.
Sisarukset olivat melko lailla saman oloisia ja kokoisia, on kyllä onnistunut pentue :) kauniita ja komeita kaikki!
Nano oli tavalliseen tapaansa sosiaalinen sekä muita koiria että ihmisiä kohtaan. Oli kyllä jykevän näköinen muiden joukossa, mutta niinhän se oli pentunakin :)
Nano aristeli hallin tunnelmaa (ekaa kertaa hallissa...) eikä olisi halunnut jäädä odottamaan hallin seinän lähelle. Myös uudet putket jännittivät. Oli oikein kivat treenit, kaikki pääsivät pariin kertaan kentälle.
Sitten käytiin vielä lenkillä ja syötiin Eijan tuomia herkkuja, mmm ne uudet mansikat veivät kielen mennessään taas.
Oli tosi kiva juttu, että Reijakin pääsi töiltään Napin kanssa treffeille. Molemmat pennut olivat niin mallikkaasti takahäkissä, ei kuulunut mitään vinkunaa kumpaankaan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti