sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kaupunkitaistelu 2012

Eilen oltiin kisatöissä Harjavallan perinteisessä kaupunkitaistelussa ja sen jälkeisessä tuplastarttiepiksissä. Tänä vuonna kisaan osallistui kuusi seuraa. Oli siellä säpinää kerrakseen.

Vaikka toisaalta ajattelin, että kiva ettei tarvitse jännittää vielä omaa rataa, niin toisaalta kaihoten katselin toisten kisailemista ja juoksua radalla. Toivottavasti ensi kesänä sitten jo kisataan näissä kisoissa itsekin, ja toivottavasti silloin olemme medi-luokassa. Mittasimme juuri Merlinin ja säkäkorkeudeksi saimme 42,5 cm. Älä kasva enää yhtään Merlin!!!

Koiramme eivät olleet mukana, jotta saimme keskittyä kunnolla töihin: minä olin ilmoittautumisessa ja tuloslaskennassa (vähän aikaa myös ratatyöntekijänä)  ja Reija kuvasi videokameralla. Otimme molemmat myös kuvia kameralla, milloin siihen oli aikaa. Kuvia kameraan tuli yli tuhat eli kameran muisti tuli siellä täyteen. No on siellä monta poistettavaa joukossa...

Sää oli kovin vaihteleva. Suurin osa kisasta kuitenkin ehdittiin kisata ennen ensimmäistä sadekuuroa, jota sitten tulikin taivaasta ihan roppakaupalla. Kuitenkin sitten välillä paistoi ihan mukavasti aurinko.
Kaiken kaikkiaan päivä oli todella mukava, kaikki olivat iloisella mielellä ja kaikki saatiin sujumaan hienosti. Tuli ihan vanhat SAKU-ajat mieleen, kun oltiin kisatöissä virallisissa kisoissa monta monta vuotta sitten. 
Palkintojakin kovasti kehuttiin. Seuralla oli hankittuna komeita pokaaleja molempiin kisoihin (kaupunkikisan kiertopalkinnon lisäksi) ja niiden lisäksi olin saanut haalittua pokaalien lisäksi kaikenlaista pientä sponsorirahan avulla, kiitos työantajan :-) Yhdet hammaspötköt sain lahjoituksena koiratarvikeliikkeestä. Lenallakin oli vielä vähän lisää palkintoihin, niin oli siinä jo muovipussin täytettä. Sekin oli mahdottoman hyvä idea Lenalta, että laitettiin oikean värisiin pusseihin palkinnot eli pun, sin ja kel. Hieno yksityiskohta :-)

Olin taas niin mielissäni, että sain Reijankin sinne mukaan eli että kisat olivat lauantaina eikä sunnuntaina!

2 kommenttia:

  1. Lena kiittää! :) On helppo olla kekseliäs kun saa olla mukana järjestämässä loistotapahtuman ihanien ihmisten kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellenne kovasta työpanoksesta ja kivasta seurasta, aika kuluu tosi rattoisasti hyvässä seurassa :-)

    VastaaPoista