sunnuntai 29. syyskuuta 2013

28.9. Sastamala talent ja epikset

Näin aamulla vähän laiskottaa, joten lainaan facebookin kirjoituksen, jonka eilen innoissani sinne kirjoitin. Loppuun tänne blogiin laitan vielä avoimen hylkyradan...

Meillä oli kertakaikkiaan mahtava päivä Sastamalassa eilen. Osallistuimme Merlinin kanssa talent-kisaan, agilitymölleihin ja avoimeen. Olin hermona että mitä siellä talent-kisassa pitää tehdä ja ajattelin, että toiset ovat paljon osaavampia etten edes uskaltanut katsoa ensimmäisen menoa jotta kehtaisin mennä sinne esittämään. Merlin meni aivan upeasti ja me voitimme talent-kisan! Nyt meillä on hieno plakaatti siitä muiden palkintojen lisäksi. 
 
talentvideo:
 


 
Sen jälkeen voitimme medimöllit nollatuloksella! Kyllä Merlin tilanteesta vähän paineistui, mutta toisella radalla sain pidettyä kontaktin. Mukava radan tuomari oli tehnyt.
 
medimöllirata:

Oli kyllä ihme, että Merlin meni oikein tuon toisen hypyn jälkeen. Piitkä kurvi ja sen jälkeen minulla oli pasmat sekaisin ja aivan väärässä paikassa. Mutta ei tuomari nostanut kättä silti.

avoimen rata:

Avoin rata olisi ollut aivan mahdollinen, mutta päivän hulinasta johtuen Merlin ei vain enää kuunnellut ensimmäisen suoran jälkeen.
Onneksi laitan näitä videoitani tietokone äänettömällä, ettei niin kovasti nolota kova karjaisu toisen esteen jälkeen, kun Merlin päätti mennä tällä kertaa putkeen. No sen jälkeen jatkettiin kuin ei tuota episodia olisi ollut. Koska oli jo hylly alla, niin ensin ajattelin että yritän pujottelua väärältä puolelta, vaikkei se ole meillä vielä läheskään valmis. Sitten huomasin ettei tästä tule mitään ja paluu suunnitelmaan A. Noin päin Merlin meneekin jo melko varmasti ja nopeaan.
Hylly tuli, mutta olin tyytyväinen loppurataan. Kontakteja pitää kyllä treenata lisää että oikein siihen pysähtyy.

On minulla vaan upea koira!!!
Ja kiva, että miehenikin oli tällä kertaa mukana, kun menimme sinne "uudella"asuntoautolla. Kiitoksia myös Reijalle taustatuesta ja videokuvauksesta!

tiistai 17. syyskuuta 2013

17.9. viralliset röntgenit

Tänään otettiin Merlinistä viralliset lonkka- ja kyynärpääkuvaukset. Samalla tarkistettiin virallisesti polvet ja sitten otettiin verinäyte ENM ja vWD testejä varten. Nukutus sujui hyvin ja sitten siinä odotellessa tietysti piti käydä hakemassa jotain kivaa koiratarvikekaupassa.
Kun kuvat valmistuivat, pääsin niitä katsomaan.
Tuloksena tutkimuksilla oli että polvet ja kyynärät ok. Lonkat ovat aina (kai) vähän kyseenalaiset, mitkä tulokset ovat kun saapuvat Kennelliitosta, mutta lääkärin mielestä toinen lonkka olisi ollut B/C rajatapaus ehkä C ja toinen vähän parempi eli B. Mutta sitten ollaan viisaampia kun viralliset tulokset tulevat. Lääkäri sanoi, että kun lihakset ovat kunnossa, ei C-lonkat tule olemaan agilityssä ongelma, paljon pahempia juttuja olisivat olleet polvien tai varsinkin kyynärpäiden virheet eli olin siis todella tyytyväinen tuloksiin. Jos tulevat C:nä, niin itse ainakin tiedän että ovat siinä rajalla.

Merlin on ollut todella pöhkö koko illan. Ei ole malttanut nukkua, vaan on sitten pää alhaalla hoiperrellut ympäri huoneita ja katsellut koko ajan sillä silmällä, että äiti mitä sää oot tehnyt mulle...

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikko 37

Maanantai: pentukurssi
Ajattelin tällä kertaa etten ota omia koiria mukaan, että kerkiää sitten hyvin pentujen kanssa. No, ei siellä ollut sitten kuin Patu (bostoninterrieri) ja Dumbo (kääpiöpinseri), eli olisi kyllä hyvin kerinnyt jotain treenaamaan Merlinillä. Mutta kivaa oli taas Patun ja Dumbon kanssa.

Keskiviikko: Match show Harjavallassa
Päätimme Reijan kanssa lähteä sinne, kun Porissa päin näytti olevan ihan hienoa ilmaa. Mitä lähemmäs Harjavaltaa pääsimme, sitä synkemmäksi ilma muuttui ja eikö tietysti käy niin, että kun mätsärit alkavat niin alkaa sade ja ukkonen. Siinä sitten oltiin sateessa (niin, missä nyt olivat sateen kestävät treenivaatteet ja jalkineet...), Merlin oli märkä ja turhautunut kuten mekin. Olimme sopineet että Reija esittää Merlinin tällä kertaa. Olin ilmoittanut Merlinin pieniin aikuisiin, jotta se tutkittaisiin pöydällä. Tuomari kuitenkin päätti tutkia sen maassa. Valitettavasti Merlin teki yllättäen pienen hyökkäyseleen niin että tuomari pelästyi. Peli oli siis menetetty. Olimme kuitenkin loppuun asti ja tulos oli arvattavissa, ei sijoitusta sinisissä.
No kokemus tämäkin ja näimme erikoisen luonnonilmiön, sateenkaaren väärin päin.



Perjantai-ilta ja lauantai aamupäivä: mökillä
Merlin tottelee niin kiltisti, ettei ole mitään ongelmia pitää sitä vapaana. Lauantai-aamuna kävimme kalassa koirien odottaessa mökillä ja kun tulimme takaisin, ihmettelin, miksi Merlinillä oli kova kiire ulos. Kun sitten päästin sen ulos, niin se ryntäsi kovalla kiireellä katsomaan alhaalla olevaa pöytää. Voi että se on sitten viisas koira!!! Viime kerralla kun tulimme kalasta, siinä pöydällä oli kaksi ahventa ja tietysti Merlin odotti, että siellä nytkin olisi ollut. Aika yllättävä juttu, ei todellakaan ole tällaista näkynyt kavaljeeri-koirillani.

omaa satoa ensimmäistä kertaa mökin omenapuissa (oli niistä kymmenisen hyvää maukasta omenaa)


Sunnuntai: Match show Porissa
Tänään olikin sitten meillä hyvä päivä Porin mätsäreissä. Vein Nipsu-vanhuksenkin sinne ja se esiintyikin todella tomerasti ja nuorekkaasti, tuomari naureskeli että vanhus menee nopeammin kuin ohjaajansa. No ei sijoituttu, mutta voitto oli se kun näki kuinka tärkeää tämä oli Nipsulle. Merlin esiintyi mielestäni todella mallikkaasti ja pöydälläkään ei ollut mitään hämminkiä. Saatiin kuitenkin sininen ja ajattelin, että tässä se sitten oli, että jos tällä esiintymisellä saa sin, niin ei voi sitten mitään. Sitten sinisten kehässä olin vähän ihmeissäni, kun saimme jäädä neljän parhaan joukkoon enkä ollut uskoa korviani kun tuomari sanoi, että Merlin on ykkönen!!! Sitten BIS-kehään ja sielläkin sijoituimme BIS5. Olimme olleet eka kehässä punaisten voittajan kanssa ja taisimme pärjätä paremmin BIS-kehässä, jos oikein muistan.
Saimme taas palkintohyllylle peräti kaksi pokaalia ja koirille koiranamia yms.
Oli mukava päivä koirien ja Reijan kanssa!
 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kaupunkitaistelu 2013 31.8.2013

Meidän seura järjesti perinteisen kaupunkitaistelun tänäkin vuonna, jonne kutsuttiin lähiseudun seuroja. Tämä on epäviralinen joukkuekisa, jonka rata lähetetään etukäteen joukkueille treenattavaksi. Niinpä sitä sitten treenattiin edellinen viikko. Merlin oli ekaa kertaa irti keinulla maanantaina ja mietin mitä tästä mahtaa tulla, mutta koko viikon se meni todella hienosti, tietysti itse olin vierellä etten aiheuta keinukammoa.
Lauantai-aamullakin vielä ajattelin kokeilla rataa hienolla 0-tuloksella ja nopeudella. Yritinkin sanoa siinä, että eikö tätä voitaisi katsoa meidän suoritukseksi. Ei kuulemma onnistunut :-)

Suurin jännityksen aihe minulla oli se, että Merlin kerää paineita, kun on enemmän porukkaa, ihmisiä ja koiria ja kuulutetaan. Jos se paineistuu kuten Agirodussa ja Paha:n epiksissä. Reija ja Anne olivat varautuneet jo ottamaan karkulaisen kiinni, mutta ei Merlin sitten edes yrittänyt lähteä karkuun,. Kyllä se vähän katseli porukoita lähdössä, eikä keskittyminen ollut sellaista kun tavallisesti. Sitten sattui tuomari olemaan lähellä keinua eikä Merliniä saanut sitten millään menemän keinua. Itse en tyhmyyksissäni ajatellut, että siitähän olisi pitänyt yhden yrittämisen jälkeen vaan jatkaa matkaa, mutta siihen minä sitten jäin vaan keinua yrittämään, idiootti minä. Kunnes joku laupias samarialainen huusi kentän laidalta että mene. Sitten me mentiin ja pujottelun lopusta tuli 5 vp mutta muuten sitten oli puhdas rata.

Voi voi, mutta toisaalta meille oli voitto jo se, että pääsin Merlinin kanssa radan alusta loppuun ja nätisti vielä odotti lähdössäkin. No treenaamaan sinne mentiin ja päätettiin tietysti kisata myös avoin kisa. Muut joukkuelaiset olivat sitten niin hyviä, että meidän Harjavallan joukkue voitti kisan!Jotenkin oli vähän sellainen tunne, ettemme olisi sitä pokaalia ansainneet, mutta kyllä se silti kivalta tuntui ottaa vastaan...ehkäpä meidän vuoromme onnistua on sitten ensi vuonna.
HARJA voittajajoukkue 2013


Ekan avoimen radan menin minä ja sovimme että Reija menee tokan radan. Valitettavasti Merlinillä tuli tiukassa kurvissa virhearvio ja se rämähti hyppyriman päälle, jonka jälkeen ei suostunut hyppäämään. Joku samarialainen taas auttoi ja huusi että anna namia ja niin me taas pääsimme jatkamaan. Loppu rata menikin hyvin ja pujottelukin meni aivan mainiosti. Reijan kanssa Merlin sitten menikin puhtaan radan, kylläkin yliajalla ja sijoitus 2/4.

 
Taas oli kotiin viemistä, itselle suklaata (nam) ja koirille pallo ja namia sekä puruluu. Niin ja tietysti se hieno kaupunkitaistelupokaali hyllyyn.
Päivä oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, ilma oli mitä parhain, kaikki järjestelyt toimivat hyvin (kiitos tekijöille), Pasi Pohjanpalon radat kinkkiset mutta ihan kivat, mikäpä sen kivampaa kun kivassa porukassa viettää aikaa agilityn piirissä. Koko päivän hommaksi minä olin ottanut videokuvaamisen ja Reija valokuvien oton, toivottavasti niistä olisi iloa muillekin kuin meille! (jahka saan tehtyä loput still-kuvat / laitettua kaikki tikulle / annettua sen jakeluun)