TAMSKin kisat 24.1.

Lempäälässä oli tarjolla kakkosille kaksi kisaa ja ajattelin, että miksei kun ei ole kuitenkaan sen kauempana. Pikkasen harmitti, kun Reija ei ehtinyt mukaan, mutta eipä häntä voi aina vaatia tulemaan mukaan, onkin ollut hienosti tähän asti aina mukana.

Ihan hienosti pärjättiin kahdestaan kevythäkin kanssa.

Ekalla radalla oli kyllä ansakohtia, mutta ihan mahdollinen onnistuakin. Toisaalta tiesin jo etukäteen, että pujottelun kanssa voi tulla ongelmia. Kävimme kerran siellä treenaamassa ja ne kepit, ei ne mitään keppejä ole vaan varsinaisia paaluja.
Ja niin siinä sitten kävi, että ekalla radalla Merlin vaan meni ohi eikä ymmärtänyt lainkaan että siinä oli pujottelu - toisesta vitosesta ei ole itsellä mitään tietoa. Muuten rata meni todella kivasti kaikin puolin. Tulosnäytöltä sitten bongasin meidän 10 vp ja yllätyksekseni olimme siinä kohdin ensimmäisiä ja ajatuksena oli että WHAT, ekana 10 vp:llä??? Ja niin siinä kävi,  ettei ekalla radalla saanut kukaan luvaa, vaan yksi meni meidän ohi 5 vp:llä. Maksit eivät tainneet saada oikein mitään tuloksia, medeilläkin oli hylkyjä jonkin verran.
Toinen rata tuntui vähän helpommalta, mutta kepit taas haittasivat ja tuomari oli sen verran tiukka tällä kertaa että nosti käden 5 vp merkiksi ja kyllähän Merlin siinä lisäkiepin teki eli oli se ihan oikeutettu. Muuten rata meni aivan mainiosti, oikein kivaa menoa molemmilta ja olin tosi ylpeä Merlinistä :)

meidän ratamme:
http://youtu.be/ztM1F8c13Ow

Tältä radalta tuli muistaakseni neljä vitosta, joista meidän vitonen oli toiseksi nopein ja tältäkin radalta tulimme toisiksi eli saimme hakea palkintojenjaossa kaksi kertaa palkinnon. Eikä taaskaan kukaan valitettavasti saanut luvaa.
Facebookkiin jo vuodatinkin ajatuksia, että vaikka sijoitukset totta kai lämmittivät mieltä, niin olin vähän pettynyt palkintoihin - koiranamia, koiralelu ja 1/2 kisan lahjakortti. Siis ei mitään, jonka voisi muistona laittaa hyllylle eli sitä pokaalia tai ruusuketta edes. Onhan meille noita pokaaleja aika lailla vuosien mittaan kertynyt, mutta aina ne lämmittävät mieltä. Kunpa seurat palaisivat vähän takaisin menneeseen aikaan näissä palkinnoissa sen verran, että olisi ainakin mahdollisuus ottaa pokaali tai sitten jotain muuta. Nuo lahjakortit- hmmm joo, rahaa säästyy seuraavalla kerralla JOS menet sinne uudelleen kisaamaan ja jos menet rahaa kuluu, koska kukaan ei enää viitsi mennä kisaamaan yhtä kisaa. Ja en nyt tiedä  haluanko kovasti hakea Lempäälästä tällaisia palkintoja siis siinä tapauksessa että palkinnoille päästäisiin. No ainahan voi lahjakortit jollekin antaa. Kyllä tuo reikäpallo on silti kovin Merlinin mieleen :) ja toisaalta Lempäälä on kyllä mukavan lähellä ja toisaalta... on siellä TAMSKilla kyllä hieno tulospalvelu - tulokset online (joka ei tosin toiminut koko ajan) ja sitten oli videoitu toinen rata, josta sen sain kopsattua itselle. Tämä oli hieno juttu, koska Reija ei ollut tällä kertaa kuvaamassa. No tulihan sieltä ihan positiivisiakin asioita :)  :)



eli summa summarum - ihan kivat kisat vaikkei noustu vielä kolmosiin. Ehkäpä se oli näin hyvä, toisaalta onhan se kivempi nousta kolmosiin, kun Reija on mukana sitä iloitsemassa. Voi olla että tullaan tahkoamaan vielä pitkäänkin kakkosissa, mutta toisaalta tuntuu, että ollaan koko  ajan tosi lähellä kolmosia :) Täälläkin sentään oli 11 kisaajaa eli olisi ollut tarjolla peräti kolme luvaa...

Kisajärjestäjä oli taas muuttanut kisajärjestystä niin, että kolmoset kisasivat ensin -siinäpä ajattelin, että onneksi Merlin ei ole ikinä ollut mitenkään hajuherkkä noille juoksuisille nartuille, onneksi... 

Merlin kolme vuotta!!!

Kuinka se aika kuuluukin näin nopeasti, tänään on Merlinin ja sisarusten 3v synttärit :) Onnea Merlinille ja sisaruksille!

Agilitytreenien jälkeen Merlin sai pienen herkuttelutuokion, maistui niin hyvin että pian oli lautanen tyhjä ja katse, missä loput ovat...

lihapullaa, nakkia, koiranameja

miksi aina täytyy odottaa ennen kuin saa syödä, miettii Merlin

nam, nam!!!

Saanko esitellä: Nano ja Nappi!

Kävimme vielä Eijan luona lauantaina paijaamassa pentusia tarkoituksena päättää lopullisesti, mitkä pennut meille tulee.
Olin jo aiemmin kirjoitellut, että kyllä se kolmiopoika vaan on ihana :) tietty kaikki ovat, mutta se oli niin minun mieleen. Reijalla ja Teemulla taas oli jo viime kerralla tullut suosikkitytöksi sydäntyttö, vaikka he olettivat että se kuitenkin jää Eijalle.

Voi että ne kaikki olivat suloisia pikku naskalihampaineen <3

Ja niin siinä kävi, että aikamme niitä seurattuamme tunne vain vahvistui, että kolmiopoika olisi se meidän Nano ja kun se oli vielä kuin kotonaan Japin sylissä ja sai siten valloitettua Japinkin sydämen, niin päätös oli selvä - tämä tulee olemaan meidän pentumme, ihanainen pörröinen kolmiopoika Nano!!!!

 

 

Reijalla oli mielessä koko ajan kuten oli sitten hänen sylissäänkin, suloinen sydän-tyttö, heidän molempien ehdoton suosikki. Kun sitten tuli hetki kertoa / päättää minkä Eija ottaa ja minkä nuoripari saa, niin Eija sanoi, että he saavat sydäntytön... siinä kohtaa Reija oli NIIN ONNELLINEN!!!
Ihana sydäntyttö, Nappi

 

ja Nano ja Nappi

 

 

Eija näytti meille myös pentujen tulevat viralliset nimet ja kas kummaa sinne oli kirjoitettu kolmiopojalle pyytämäni nimi ja sydäntytön kohdalla luki "Reija" eipä tarvinnut muuttaa listaan mitään :) 

 

Nyt sitten on piiitkä 2-viikkoinen odotus ennen kuin saamme pennut kotiin - ja sitten se säpinä alkaa :)

 

lisää kuvia: http://merjamaki.kuvat.fi/kuvat/Veldan+ja+Ollin+pennut+17.1.2015/

 

salasana: nanonappi

 



Nipsusta

Kun blogi aloitettiin, laumassamme oli vielä kolme koiraa: Uki, Nipsu ja Merlin. Merlin tuli meille, kun Uki ja Nipsu olivat kummatkin jo yli kymmenvuotiaita. Blogi pääasiassa keskittyykin Merlinin ja äitini yhteisiin harrastuksiin, mutta taustalla on pyörinyt aina koko perhe. Itse olen aina ollut mukana äitini harrastuksissa auttavina käsinä ja täällä lapsuudenkodissani olen käynyt hoitamassa tai katsomassa koiria vähintään kerran viikossa omaan kotiin muuttamisen jälkeen.

Nipsun ja nipsunnipsun ensimmäinen päivä meillä vuonna 2001

Nipsun poislähtö tuli yllätyksenä, vaikka sitä oli vaivannut jo pitkään ties minkälaiset vaivat. Syksyllä olimme Nipsua viemässä jo viimeiselle matkalle, kun sille tuli paha hengenahdistus. Kuitenkin se piristyi eläinlääkärillä, ja sai kortisonipiikin. Piikki auttoi ja Nipsu sai vielä muutaman kuukautta lisäaikaa, ja pääsi viettämään vielä elämänsä viimeisen joulun. Uutena vuonna Nipsulla oli vatsa kipeä, ja se oli yöllä oksentanut. Olen aina ollut täällä hoitamassa Nipsua, jos se on ollut kipeänä, koska se aina kaipasi silloin minulta lohtua. Istuimme sitten Nipsun kanssa tuona päivänä monta tuntia putkeen televisiota katsellen Nipsu sylissäni. Kipeänä Nipsu ei koskaan päästänyt minua edes yksin vessaan, vaan halusi olla minun lähelläni. Nipsu oli kuitenkin suhteellisen reipas ihan loppuun asti, tuli lenkille mielellään ja leikkikin, ruoka ei vain maistunut. Itse olin ihan vakuuttunut, että Nipsu pääsee vielä näkemään tulevat pennut, olihan se jo niin moneen kertaan ennenkin parantunut vaivoistaan. Edellisenä sunnuntaina kuulin äidiltäni Merlinin kisojen jälkeen, että nyt on päätös tehty ja Nipsu on pakko päästää koirien taivaaseen – ja tästä asiasta olin samaa mieltä, vaikka se kipeää tekikin.

Nipsu sai viettää maanantaina mukavan ja rauhallisen aamupäivän, se sai herkkuja ja läheisyyttä. Vielä ennen eläinlääkärille lähtöä leikin sen kanssa sen rakkaimmalla lelulla, nipsunnipsulla, joka myös tuli viimeiselle matkalle mukaan. Autossa Nipsu sai matkustaa takapenkillä sylissäni rapsuteltavana, niin kuin usein matkustimme muutenkin. Eläinlääkärillä Nipsu sai nukkua rauhassa viimeiseen uneensa minun sylissäni.

En osannut odottaa, että Nipsun lähtö olisi näin raskasta. Olo on todella lohduton, eikä oikein saa mitään aikaiseksi. Viimeisten yli 13 vuoden aikana, jos elämässä oli joku huonosti, Nipsu toimi aina minun lohduttajanani. Se ei vastannut mitään, kun kerroin sille murheistani, mutta pelkkä sen halaaminen sai jo maailman näyttämään paremmalta paikalta. Ehkä itselleni tämä on niin kova pala purtavaksi juuri sen takia, että omaa elämääni katsoen Nipsu on ollut lähes aina täällä. Nipsu ja Uki ovat minulle ainoana lapsena korvanneet puuttuvia sisaruksia, vaikka koiria olivatkin. Saimme Nipsun kanssa viettää niin pitkän ja ihanan yhteisen elämän. Olen elänyt vain alle puolet elämästäni ilman Nipsua, ja kasvoimme yhdessä lapsista aikuisiksi. Nipsu antoikin elämääni paljon rikkauksia, kun harrastuksien kautta tutustuimme uusiin ihmisiin.

Nipsu nuorena poikana

En pystynyt edes facebookiin laittamaan ilmoitusta asiasta. Ajattelin, että en kestäisi lukea surunvalitteluja, koska asia palaisi aina mieleeni. Jonain päivänä viime viikolla uskalsin mennä kuitenkin lukemaan äitini sivuilta osanottoja, ja olin hyvin liikuttunut, kuinka moni oli ottanut osaa menetykseemme. Nyt kuitenkin päätin, että osana surutyötä olisi hyvä kirjoittaa jotain yhteisistä vuosistamme. Äitini päivittikin jo Nipsun omaa sivua.

Nipsu tuli meille Ukin kaveriksi ja minulle agilitykoiraksi, kun Uki ei riittänyt minun ja äitini kummankin harrastamiseen. Olen kouluttanut Nipsun alusta alkaen, mikä ei ollut kylläkään ihan helppoa 11-vuotiaalle tytölle, mutta hyvä koira Nipsusta tuli. Ja agilitykoiran paikan se täytti enemmän kuin hyvin, sillä oli aina paloa agilityyn. Vielä vanhoilla päivilläänkin esteitä nähdessään se alkoi huutaa suoraa huutoa.

Se on hassua, mitä asioita jää kaipaamaan, kun toinen on poissa. Kävimme Teemun kanssa viime viikonloppuna hoitamassa Merliniä, kun vanhempani lähtivät pikkujouluristeilylle. Jo kun tulimme tänne, koko talo tuntui niin hiljaiselta. Nipsulla oli aina oma tervehdyshaukkunsa, kun se oikein innostui vierailijasta. Sillä oli myös omat selkeät rutiininsa – joka aamu sille piti antaa kahvipöydässä aamumakupala, ja tämän jälkeen meillä oli rapsutushetki. Nipsun rakkain lelu oli nipsunnipsu, jonka se sai heti ensimmäisenä päivänään meillä. Sitä se aina kanniskeli ympäri kämppää ja hoivasi kuin omaa pentuaan. Se myös tuli aina aamuisin herättämään rapsuttamalla ovea tai sänkyä, viime lauantaina nukuimme Teemun kanssa vahingossa hyvin myöhään, kun ei täällä ennen ole herätyskelloja tarvinnut. Merliniäkään ei ole huomannut päästää ihan niin usein ulos, kun aina on tottunut siihen, että Nipsu rapsuttaa ulko-ovea. Merlin selvästi kaipasi viime viikonlopun aikana vanhempiani, kun Nipsu on poissa. Aikaisemmin se ei ole ikävöinyt pidemmilläkään hoitokerroilla. Teimme Merlinin kanssa vähän pidempiä lenkkejä, ettei se ikävöisi niin kovasti.

Nipsu ja nipsunnipsu noin 10-11 vuotiaina

Itselleni on todella vaikeaa hyväksyä, että Nipsu on nyt poissa – miten joku voi vaan yhtäkkiä lakata olemasta? Vaikka Nipsu ei enää olekaan fyysisesti läsnä, tulee se aina elämään sydämissämme. Ja vaikken olekaan yhtään uskovainen, toivon, että Nipsu on onnellisena koirien taivaassa Ukin ja muiden edesmenneiden koirakaveriensa kanssa.  Ja onneksi tiedän, että tämä suru hälvenee ajan myötä, ja vaihtuu ihaniin muistoihin, joita meillä on ollut yhdessä. Nipsu sai kanssamme elää täysillä alusta loppuun asti, ja se eli pitkän hyvän elämän. Nyt Nipsulla on hyvä olla. Nuku rauhassa pieni paras, rakas ystäväni. 

Nipsu on poissa

Nyt ei ole enää kipuja... olit meille niin rakas

Wecan kisat 4.1.2015

Vuoden ensimmäinen kisa oli mukavan lähellä, Porin Noormarkussa kotihallilla.
Rataantutustuminen oli vasta klo 14:15 joten sitä sai jännittää koko aamun ja siksi olo oli jo sellainen ettei tästä mitään voi tulla, kun on niin paljon perhosia vatsassa.

Tasan vuosi sitten aloitimme kisaamisen juuri samaisissa Wecan loppiaiskisoissa odotetulla 3 x hyl tuloksella. Tämän jälkeen pidimme 5 kk kisatauon ja kisasimme seuraavaksi vasta 1.6.

Ensimmäisenä oli hyppyrata. Merlin jäi yhtäkkiä haistelemaan kepeillä ja siitä vitonen, jolla kuitenkin pääsimme 3. sijalle, koska kisaajia oli vain 5 kpl. Ihan kiva aloitus, tuo ei ollut uutta, että Merlin keksii jotain ekalla radalla.

Toisena oli agilityrata - muuten näytti ihan ok, mutta kolme kohtaa oli melko vaikea miettiä miten kannattaa mennä ettei tule hylkyä. Vaikka ratamme oli kamala - onneksi ei jaeta tyylipisteitä, niin meille tuli  0-rata ja jopa 4 s alle ihanneajan. Videosta voitte katsella, ettei kovin kireä ihanneaika voinut kyllä olla. Vaikea rata oli kuitenkin esim. makseille ei tullut lainkaan tuloksia. Ja... 0-tuloksella me VOITETTIIN eli saimme siitä LUVA:n!!! Jee, nyt puuttuu sitten enää yksi luva ja sitten ollaan kolmosissa :)

Nyt oli oikeastaan saavutettu se, mitä toivoin, ettei oikeastaan ollut enää kovin paljon paineita viimeiselle agilityradalle.
Siellä vein liikaa varmistaen Merlinin pujotteluun ja se oli siitä niin ihmeissään, että tuli kesken pois ja siitä vitonen. Sillä tuloksella olimme neljänsiä - ei sentään rohmuttu joka radalla palkintoja :)

Ohjauksessa olisi ollut paljon parantamisen varaa kaikilla radoilla, hienosti Merlin seurasi, mitä siltä halusin vaikka se välillä turhautuikin. Johanna Nybergin radat olivat ihan mukavia kaikki, tottahan toki kakkosilla pitää olla jo joitakin haastekohtiakin.
Vaikka onkin hienoa, että kolmoset on enää yhden luvan päässä, niin toisaalta hirvittää, kun - videoistakin sen näkee - että on vielä paljon opittavaa ja hiottavaa - enemmänkin ohjaajan taidoissa ja nopeudessa. Ja ... onhan Merlin vielä nuori - täyttää nyt tammikuussa vasta 3v.

Pentutuoksuja Jyväskylässä 2.1.2015

Olemme saaneet tähän asti vain ihailla Eijan julkaisemia / lähettämiä kuvia ja videota Veldan ja Ollin pennuista. Vähän aikaa sitten varmistui se asia, että meille ja Reijalle & Teemulle tulee Veldan pennut.

2.1. ajelimme vihdoin Jyväskylään ihailemaan pentuja ja tervehtimään äiti-Veldaa ja cavoja.
Pennut olivat jo kovasti kehittyneet vaikkakin vielä oli todella vaikea erottaa niistä luonne-eroja. Kaikki olivat innokkaasti tutkimassa uusia ihmisiä eikä Veldakaan tuntunut olevan yhtään pahoillaan kyläilystämme vaikka olimme ensimmäiset "vieraat" pentujen syntymän jälkeen. Oli ihan etuoikeutettu olo nähdä ne ensiksi :)
Koska ne olivat vasta 4 viikkoisia ja pentue oli niin "tasaisen" hyvä, niin siitä oli aivan mahdotonta vierailun aikana löytää sitä oikeaa... kun kaikki olivat niin ihania!

 

 

Vuosi vaihtui

Uutta vuotta juhlittiin tapamme mukaan kotosalla. Nipsu on taas ollut kipeänä ja sen asian tuottama suru vähentää väkisin juhlinnan iloa, Merlin ei kovasti iloissaan ollut illan paukkeista, mutta hyvin uskalsi silti pihalla lamppuleikkiä, vaikkakaan ei siihen ihan täysin pystynyt keskittymään.

Mukava ilta silti oli, nuoren parin kanssa syötiin pizzaa ja pelattiin korttia. Koiratkin saivat maistaa pizzaa, vaikkei Nipsulle oikein mikään ruoka kelvannut.

Vuosi 2014 kohokohtia:

Vuosi aloitettiin ensimmäisillä ykkösten agikisoilla, joista saimme 3 x hyl.

Maaliskuussa pääsin Ninnin ja Nooran kanssa hienolle Latvian näyttelyreissulle, saavutukset molempina päivinä PU2 ja toisena päivänä saatiin serti. Myös iloitsin silloin saaduista vara-Cacibeista, jotka olisivat muuttuneet Cacibeiksi.

Huhtikuussa pääsimme Reijan kanssa myös Ninnin ja Nooran kyydissä Tallinn winner -näyttelyyn. Vastoin ennakko-odotuksia pääsimme kokemaan mahtavan ja ennen kokemattoman asian nimittäin tiukka tuomari Markku Mähönen valitsi Merlinin ROPIKSI!!! Olin aivan sekaisin onnesta ja sieltäkin oli sitten tuliaisena serti ja ihan ikioma kunnollinen Cacib. Laivalla juhlittiin kolmea Tallinn Winneriä kuoharilla :)

v. 2014 kohokohta Merlin ROP & TLNW14

Kesäkuun alussa jatkettiin agikisaamista omissa HARJAn ja Wecan yhteiskisoissa, jolloin saimme ekan luvan voitolla.

Kesäkuussa oli myös leikkimielinen Rotu-Race, johon osallistuttiin kahdella kooikkerijoukkueella. Meidän joukkue oli viides häviten kolmansille vain 0,02 s. Merlin oli jaetulla 19. sijalla 188 koirasta, olipas Merlin nopea :)

Agirotu oli heinäkuussa, meillä oli hienosti joukkuekokoonpåanossa kasvattajan Chriskooi's sisarukset Minna, Mufi, Velda ja Merlin. Oli todella mahtava juttu,m että Tatianakin lähti Venäjältä tänne lomalle ja kisaamaan. Oli kivat päivät ja me saimme siellä myös toisen luvamme 8. sijalla. 7 parasta pääsi finaaliradalle, joten sekin oli hilkulla :)

Heinäkuun Agipitsikisoissa olikin sitten meidän vuoro siirtyä kakkosiin hienolla kisavoitolla :)

Lokakuussa Noormarkun kisoissa saimme ekan luvan kakkosissa.

Näyttelyissä kävimme melko taajaan tahtiin, mutta menestys ei ollut hääppöinen - ei saatu tänä vuonna yhtäkään sertiä - joko oli liian iso tai pää pyöreä tai korvat liian taakse kiinnittyneet - taisi isoin asia vaan olla se, että nuorilla helpommin hyväksytään pikku vikoja mutta AVO:ssa sitten ei. Tai sitten tämä on vain kateellisen panettelua :)
Mätsäreissä Merlin pärjäsi yleensä hyvin, vaikkei niistä monessa keritty käymään.

Kovasti tämä kirjoitus on Merlin-voittoista, mutta kyllä usein siinä Nipsukin seuraili mukana, jos vain ajateltiin vanhuksen jaksavan. Sen kanssa on harrastettu pikkuleikkejä, joita se haluaa aina leikkiä. Ja vaikka se kävi lokakuussa jo taivaan porteilla, se selvisi siitä rankalla antibioottikuurilla ja sai jatkoajan, jolloin sen elämä olikin jonkin aikaa kuin nuorena.

Vuoteen mahtui myös monta aivan mahtavaa agilitytreeniä, kun pääsimme keväällä Reetta Mäkelän oppiin. Siinä vasta on sitten positiivine ja kannustava ja sen lisäksi vielä niin pätevä kouluttaja. Yleensä treenien jälkeen ajelen iloisin mielin kotiin täynnä kannustavaa agilityenergiaa. Tuhannet kiitokset Reetalle vuoden treeneistä :) monet kun tietävät että minä todellakaan en ole koulutettava helpoimmasta päästä!

Epiksiin ei v. 2014 taidettu ehtiä muistaakseni lainkaan tai sitten vaan dementia vaivaa - aina oli muuta tekemistä.

Tämä vuosi tuo tullessaan muutoksia perheeseemme - Nipsun aika taitaa olla lopussa ja uudet kuviot ovat taas lähempänä - siitä tietoa ja kuvia lähiaikoina - eli on odotettavissa sekä surua että iloa.

Tavoitteita vuodelle 2015:

Merlin FIN MVA -> EE MVA, LV MVA  ...ehkäpä LT MVA -> BALT MVA
ulkomaille olisi kiva päästä näyttelyihin :)

Merlin kolmosiin agilityssä ja sitten Reijakin saa joskus kisata sillä :)

toko?, rally-toko?